Mato Valtonen tajusi olevansa pohjalla – ”Pontikkaa maustettiin marmeladilla”

Rokkari, näyttelijä, radio- ja televisiojuontaja, it-yrityksen toimitusjohtaja, vuoristoradan jarrumies, ammattipuhuja. Mutta kun Mato Valtoselta kysyy, mitä hän oikeastaan osaa parhaiten, vastaus alkaa yllättävästi.

– En ole oikeastaan lahjakas missään, Mato väittää.

Sitten hänen on pakko pyörtää sanansa. Ensimmäisenä mieleen tuleva asia tosin yllättää.

– Olen lahjakas kartoissa. Minulla on käsittämätön karttapää. Sen myöntävät muutkin. Ne menevät kerralla sisään. 

Kun Valtonen lähtee puhujakeikalta vaikka Savonlinnasta kotiin Lohjalle, hän soittaa vaimolleen.

– Sanon, että olen kotona kaksitoista yli kuusi. Tiedän sen minuutin tarkkuudella. En tiedä, miten sen lasken. Se vain tulee. Vaimolta voi kysyä, että harvoin erehdyn kolmea minuuttia enempää.

"Olin ulospäin suuntautunut hullu"

Mato Valtosesta tuli 50 vuotta sitten tunnettu. Lahdessa perustettu Sleepy Sleepers -yhtye toi lavoille show'n, joka sai tanssijärjestäjät kalpenemaan kauhusta.

– Jotkut eivät sitä ymmärtäneet. Me sodimme monien arvoja vastaan. Elimme hyssyttely-yhteiskunnassa, jossa Jumala ja Kekkonen olivat arvossaan ja jossa mieluummin vaiettiin. Me halusimme irrotella, Valtonen sanoo.

Valtonen ei ole kultakurkku, eikä hän ole muusikkokaan, mutta niin vain hän oli kaverinsa Sakke Järvenpään kanssa yhtyeen toinen keulakuva ja solisti.

– Kaikki on vahinkoa. Kun olin pätevä vaihtamaan patterit kelamankkaan, jolla harjoituksia äänitettiin, olin pätevä roudari. Mutta jo ekalla keikalla menin lavalle. Olin ulospäin suuntautunut hullu ja hyvin nopeasti nousin eturiviin. Hulluus ruokki itseään, ja se karkasi välillä käsistä.

Karttapäätään Valtonen käytti ajaessaan keikkabussia. Se pelasti hänet aika monelta sadalta humalalta.

– Yli 20 Sliippareissa tai Leningrad Cowboyseissa mukana ollutta muusikkoa tai roudaria on kuollut. Aika monella alkoholi oli osallisena. Ehkä se oli jotain itsesuojeluvaistoa, että aloin ajaa bussia.

Mato tunnetusti rakastaa minkä tahansa moottoroidun ajopelin ajamista. Autojen ja moottoripyörien lisäksi hän luettelee ajaneensa Zamboni-jääkonetta, asfalttikonetta, helikopteria, Linnanmäen vuoristoratajunaa, panssivaunua ja monia muitakin kummallisuuksia.

– Aina kun näen paljon vipuja, se alkaa heti kiinnostaa.

"Silloin ajattelin, että olen pohjalla"

Sleepy Sleepers ei ollut kultakaivos, koska keikoilla heilui valtava määrä ihmisiä, jotka jakoivat palkkiot. Jossain vaiheessa 1980-luvun alussa Valtonen havahtui lahtelaisessa kimppakämpässä siihen, että rahan puutteessa pontikkaa piti maustaa marmeladilla, jotta sen sai nieltyä.

– Muistan yhden jouluaaton, kun istuimme kämpässä ja joimme porukassa marmeladipontikkaa. Silloin ajattelin, että nyt olen pohjalla. Nyt täytyy tehdä jotain. Mutta hauskaa oli, emmekä me mitään spurguja olleet.

Nousu tapahtui tietenkin hullujen ideoiden avulla. 1980-luvun lopulla Sleepy Sleepers teki uransa myydyimmän albumin, timanttilevyrajan puhkaisseen kokoelman Matin ja Tepon iskelmähittejä.

– Mehän pilkkasimme kaikkea, mikä liikkui. Se oli meidän tyylilajimme. Teimme ensin yhden biisin, muistaakseni Kaiken takan on nainen, ja siitä tuli niin hauska, että albumi syntyi ennätysajassa. Ei kun mölyämään vain, ja käkätimme studiossa.

Provinssirockissa Matti ja Teppo nousivat yleisölle yllätyksenä laulamaan Sleepy Sleepersin keikan lopuksi Kaiken takana on nainen -hittiään.

– Muistan aina sen, miten ihmismeri lavan edessä mureni. Ne hajosivat täysin.

Sleepy Sleepersistä versoi 1980-luvun lopulla Leningrad Cowboys, jonka mukana Valtonen eteni esiintymään niin ulkomaille kuin Aki Kaurismäen elokuviinkin. Ja tietenkin Helsingin Senaatintorille yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa arviolta 70 000 ihmisen eteen.

Hullujen ideoiden keksimisen lisäksi Valtosella oli kykyä muuttaa ideoita todeksi

– Siinä olen aika hyvä, että minulla on vaisto siitä, ketä kannattaisi kysyä mukaan. Iso motto on, että mulkkujen kanssa en tee päivääkään töitä. Hankalien ihmisten kanssa ei kannata tehdä mitään. Siitä tulee vain paha mieli.

Älä mieti, vaan toimi

Valtonen on tietenkin ehtinyt kaikkea muutakin kuin rockia. Hän on manageroinut, järjestänyt tapahtumia ja toimi vuosituhannen vaihteessa muutaman vuoden it-yhtiö Wapitin toimitusjohtajana.

Nykyään Valtonen kiertää Suomea puhumassa muun muassa luovuudesta. Omalta uraltaan hän sanoo oppineensa, ettei ideaa pidä pilata miettimällä liian kauaa.

– Ala heti tekemään. Älä mieti. Katso sitten vauhdissa, onko tämä huono juttu. Jos mietit liian kauan, löydät kaikki syyt, miksi sitä ei kannata tehdä. Ainoastaan samaa virhettä ei viitsisi tehdä viittä kertaa enempää.

Valtonen lopetti koulunkäynnin 16-vuotiaana, mutta muodollisesti koulutetummille ammattilaisille puhuminen ei häntä hirvitä.

– Jokainen puhuja joutuu ammentaman omasta elämästään. Se on kaikupohja. Puhuin kerran laivaseminaarissa, jossa olivat Suomen suurimpien mainostoimistojen omistajat ja johtajat. Ennen minua puhui nuori kaveri, joka oli edennyt nopeasti. Kaikki, mitä hän sanoi, oli opeteltua. Kun hän lopetti, olisi kuullut nuppineulankin putoavan, Valtonen kertoo.

– Silloin ajattelin, nyt näytän, miten puhehomma hoidetaan. Kun lopetin, sain raikuvat aplodit. Pitää opetella elämää ensin. Omista kokemuksista lähtee moni asia.

Tällaisessa vauhdissa aika ei ole käynyt 70 vuodessakaan pitkäksi.

– Kyllä on ollut hauskaa. Olen saanut nähdä kummallisia asioita ja saanut tosi hyviä ystäviä. Olen onnekas siinä, että perhe on pysynyt kasassa. Olen löytänyt vaimon, joka on sallinut pitkät poissaolot. Se on suuri rikkaus.