Matias Petäistön bussi joutui jälleen vaikeuksiin – ohikulkija käräytti

Bussi on mitä ilmeisimmin seissyt paikallaan jo pitkään.

Erikoisjoukot-kouluttaja Matias Petäistö ei tunnu löytävän nimikkobussilleen laillista pysäköintipaikkaa.

Vuoden alussa Matias Petäistö yllätti hankkimalla itselleen oman bussin. Motorhomeksi kutsuttu kulkuneuvo on ollut Matiaksen käytössä muun muassa lomareissuilla.

Keväällä Seiskalle raportoitiin, että bussi on seisoskellut sakkopaikalla Helsingin Katajanokalla. 

Matiaksen bussi on ollut otsikoissa kiusallisen asian vuoksi.
Matiaksen bussi on ollut otsikoissa kiusallisen asian vuoksi.

Useat parkkisakot

Nyt Seiskan tarkkasilmäinen lukija on havainnut bussin tönöttävän jälleen törkyparkissa.

– Petäistö ei ole näyttänyt piittaavan parkkisakoista, joita on ilmestynyt tuulilasiin jo ainakin kolme kappaletta, Seiskalle ihmetellään.

Bussin on täytynyt näin ollen seisoa sakkopaikalla jo tovin.

Muitakin autoja törkyparkissa

Viime keväänä Matias vannoi Seiskalle, ettei hän ollut pysäköinyt bussiaan sakkopaikalle itse. 

– Tuo oli kuskilta joku sen hetkinen ratkaisu.

Matias on tullut valitettavan tunnetuksi huolimattomista parkkeerauksistaan. 

Helmikuussa Matias päivitteli tilannettaan somessa, kun hän oli saanut lyhyen ajan sisällä jopa neljä parkkisakkoa. Huhtikuussa tuohtunut silminnäkijä raportoi puolestaan, kuinka Matias oli jättänyt valtavan lava-autonsa keskelle ajokaistaa Porvoon Buger King -ravintolan parkkipaikalla.

Matias on tullut tutuksi törkyparkeistaan.
Matias on tullut tutuksi törkyparkeistaan.