Maryam Razavilta yllättävä paljastus perhearjesta

Mallina tunnettu Maryam on joulun alla uudessa tilanteessa.
Malli, stylisti ja juontaja Maryam Razavi kertoo Seiskalle yllättävän paljastuksen perhearjestaan.
Maryam sanoo elävänsä lapsuuttaan uudelleen tyttärensä kautta. Hän nimittäin on alkanut löytää taas joulun ilon.
– Olen päässyt koristelemaan jo piparkakkuja. Se on kivaa joulupuuhaa. En ole yleensä ole ollut jouluhminen, mutta minusta on kuoriutunut sellainen. Se on tyttäreni ansiota, Maryam kertoo.
Maryam näkee lapsensa kautta joulun ihmeet aivan eri tavalla.
– Se joulun taika on hiukan unohtunut aikuisuuden myötä, kun on viilettänyt ympäri maailmaa eikä ole rauhoittunut. Nyt pienen tytön kanssa asia on toinen.
Maryam sai lapsen eksänsä Leo Stillmannin kanssa vuonna 2020, mutta pari päätyi sittemmin eroon.
Ensimmäinen alastonkuva! Maryam Razavi riisui vaatteensa tärkeästä syystä HS:n haastattelussa


