Markus Räikkönen: yllätystemppu Maikkarilla

Markus Räikkönen: yllätystemppu Maikkarilla
06122022Itsenäisyyspäivän linnanjuhlat.Kuvassa Sanna Marin ja puoliso Markus Räikkönen.

Lineaarisen television katsojat yllättyivät, kun sijoittajakönsikäs ilmestyi ruutuun kesken lähetyksen.

Sanna Marinin ex-aviomies Markus Räikkönen matkustaa ympäri maailmaa työprojektien parissa.

Markus on mukana useiden innovatiivisten yritysten toiminnassa. Hän istuu esimerkiksi ReOrbit-nimisen yrityksen hallituksessa.

Yritys valmistaa satelliitteja Helsingin Hernesaaressa.

Eilen sunnuntai-iltana lineaarisen television katsojat yllättyivät, kun Markus teki yllätysesiintymisen MTV:n uutislähetyksessä.

Maikkarin Kymmenen Uutiset -lähetyksessä käsiteltiin muun muassa suomalaisten puolustusalan yrityksiä.

MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen haastatteli New Yorkissa järjestettyyn tapahtumaan osallistuneita suomalaisbisnesmiehiä. Yksi heistä oli Markus.

Tapahtumassa amerikkalaissijoittajat pääsivät tutustumaan suomalaisten puolustusalan yrityksiin.

Markus edusti haastattelussa valkoiseen kauluspaitaan sonnustautuneena.

– Amerikassa investoidaan tällä hetkellä todella merkittävästi puolustusteollisuuteen ja avaruusteollisuuteen, Markus analysoi MTV:n haastattelussa.

Markuksen haastattelu on katsottavissa myös MTV Katsomosta. Sijoittajakönsikäs piipahtaa ruudussa kohdassa 5:34.