Marjaana Lehtinen paljastaa yksityiskohdat: Näin paljon loma Malediiveilla tulee maksamaan

Marjaana Lehtinen

Miss Plus Size vuodelta 2017 ja somepersoona Marjaana Lehtinen, 40, on lähtenyt miehensä kanssa luksuslomalle Malediiveille.

Marjaana Lehtisen ja hänen miehensä ökyloma alkoi luonnollisesti Finnairin Business Loungesta odottavin fiiliksin. Marjaana on aloittanut lomansa ahkerasti päivittäen tunnelmiaan Instagramin tarinoihin. Reissunainen on raportoinut lentokoneesta kuvia ja tunnelmia runsain mitoin, ja kaikesta käy ilmi, että pariskunnasta pidetään hyvää huolta.

Ennen Malediiveille pääsyä Marjaana tilitti myös rehellisesti matkan kustannuksista. Marjaana kertoo, että ensimmäiset viisi yötä kaksikko yöpyy Water Villas -hotellissa, josta yksi yö irtoaisi nettihaun mukaan noin tuhannella eurolla. Luksuspaikka tunnetaan all inclusive eli täyden hoidon paikkana.

Seuraavat viisi yötä pari yöpyy omalla uima-altaalla varustetussa Beach Housessa. Marjaana kertoo, että hintaeroa majoituksilla on 171 euroa yhdeltä yötä, ja jälkimmäinen majoitus on se edullisempi.

Romanttinen kosinta Kreikassa! Miss Plus Size Marjaana Lehtinen kihlautui uudestaan 16 vuoden jälkeen

Marjaana kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on itse kustannettu matka.

- Ihan siis teidän mieliksi laitan näitä infoja. Matka on ihan omilla säästöillä maksettu, Marjaana muistuttaa Intagramissa.

Hän myös kertoo, että rahaa kannattaa reissukuluihin varata.

- Hinnoista voin sanoa vain, että on hyvä varata 10 000 euroa reissuun ihan vähintään, jos haluaa all inclusiven pakettiin ja kivan huoneen. Toki riippuu montako yötä viettää, Marjaana kirjoittaa lentokoneesta.

Marjaana Lehtinen kohtasi suuren surun: "En ole nyt ihan oma itseni"

Matkalla kohteeseen pari vaihtoi kerran konetta ja hyppäsi Qatarin kyytiin.

- Vähän vanha tämä Qatar sisustukseltaan, mutta palvelu TERVE! Siis todella kova taso, huh hu. Jokainen asiakas käytiin erikseen tervehtimässä ja kerrottiin lennosta, lentoaikataulu, turbulenssista jne. Marjaana kirjoittaa samppanjalasi edessään.

Tänään maanantaina (16.1.) Marjaana ja puoliso on päässyt luksusvillaansa, joka sijaitsee 55 minuutin vesitasomatkan päässä Malén kansainväliseltä lentoasemalta.

- Vesitasolennot saarelle maksetaan erikseen, tai yleensä hotelli järjestää ne suoraan. Hinta oli 400 dollaria meno-paluu aikuiselta, lomanainen raportoi.

Marjaana kertoo paratiisisaarella olevan parhaillaan 29 astetta lämmintä.

Hirvittäviä kommentteja! Marjaana Lehtinen avoimena bikinikuvansa takia saamistaan viesteistä: "Surettaa ja oksettaa"

Marjaana on koulutukseltaan parturi-kampaaja, mutta kertoi Seiskalle vuosia sitten, ettei ole tehnyt päivääkään niitä töitä.

Marjaana kuitenkin iloitsi viime vuoden viimeisessä päivityksessään tienanneensa omalla mittapuullaan viime vuonna "ihan helvetin hyvin". Lisäksi hän kertoi aiemmin, ettei aio juhlistaa suuresti 40-vuotissyntäreitään joulukuussa, sillä suunnitelmissa oli tuhlata rahat nimenomaan Malediivit-matkaan.

Marjaana on avoimesti aiemminkin puhunut rahasta, ja kertonut voivansa tienata someyhteistöiden kautta jopa yli 10 000 euroa kuussa.

Seiskan selvityksen mukaan Marjaana tienasi vuoden 2021 verotietojen mukaan ansiotuloja 113 400 euroa ja pääomatuloja hänelle kertyi 380 euroa.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Miss Plus Size Marjaana Lehtinen tyrmäävän upeana pitsialusvaatteissa! 

Seuraa Marjaanan unelmien matkaa hänen Instagramin tarinoista tästä.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Miss Plus Size Marjaana Lehtinen tyrmäävän upeana pitsialusvaatteissa! Jakaa nyt viiden kohdan listan itsevarmuuden kehittämiseksi - lue vinkit!