Mari Perankoskelta parisuhdepaljastus: "Monet ovat kyselleet..."

Mari Perankoskelta parisuhdepaljastus: 'Monet ovat kyselleet...'

Mari kertoo vitsikkäästi keikkareissun tunnelmista.

Näyttelijä Mari Perankoski, 54, ja muusikko Jouni Hynynen, 54, ovat taittaneet yhteistä taivalta jo pitkään. Mari kertoo usein elämästään veikeällä tavalla sosiaalisessa mediassa, ja lauantaina (13.7.) hän lateli tekemiään huomioita avioliitostaan.

Marin moniosaisessa kuvajulkaisussa näkyy tunnelmia keikkabussista ja reissusta, jonka aikana hän pääsi näkemään nähtävyyksiäkin, kuten Aleksis Kiven kuolinmökin.

Monet ovat kyselleet, että millaista se on olla (keski-ikäisen) rokkarin morsian. No tein viikonlopun ajan tutkimuksia.. Hmm, Mari pohjustaa tutkimustaan.

Mari kertoo, että Kotiteollisuuden kanssa kulkiessaan hän huomasi, ettei bändin reissun aikana heitelty telkkareita klassiseen tyyliin. Riehumisen tilalla oli astetta seesteisempää puuhaa.

Mutta hirveesti ne jäätelöä söivät ja sairauksista puhuivat. Ja sen verran kriminaalihommia näin, että basisti pölli (pyynnöstä) veskipaperia Apsilta, hän myöntää.

Kuvistakin välittyy leppoisa tunnelma, kun rokkarit istuskelevat laiturilla, pulikoivat järvessä ja vertailevat ravintolisiä. Julkaisun kommenteissa naureskellaan tuttuun tyyliin Marin vitsikkäälle kirjoitustavalle, mutta toisaalta voivotellaan sitä, eivät rokkarit ole enää entisellä hurjuuden tasolla.

 Eikös ne juo enää edes viinaa, ihmetellään eräässä kommentissa.

Suurinta osaa rokkarielämän sisältö kuitenkin huvittaa, ja eräs kertoo olevansa tyytyväinen ylipäätään siihen, että rokkareita on yhä olemassa.

Marin ja Jounin kesään on mahtunut luontoa niin bändin kanssa kuin ilmankin; ahkerasti mökkeilevä pari on muun muassa öljynnyt mökkinsä terassia ja retkeillyt Varkaudessa.

Hiljattain he hoitivat myös "karjalaiseksi triathloniksi" ristimänsä urheilusuorituksen; 11 kilometriä kävelyä, 9 kilometriä pyöräilyä ja 10 vetoa uintia.