Maki Kolehmainen on kuollut 58-vuotiaana

Muusikko, säveltäjä ja tuottaja kuoli maanantaina 3. kesäkuuta.
Yle uutiset kertoo, että Marko ”Maki” Kolehmainen on kuollut maanantaina 3. kesäkuuta. Myös Seiska sai suru-uutisesta vahvistuksen Makin lähipiiristä.
Ylen tietojen mukaan Maki Kolehmainen kuoli maanantaina (3.6.) aamuyöstä nopeasti edenneeseen sairauteen. Maki oli kuollessaan 58-vuotias.
Maki tunnetaan erityisesti Aikakone-yhtyeen säveltäjänä. Mutta mies on tehnyt musiikkia myös lukuisille Suomen ykkösartisteille, kuten Robinille ja Anna Abreulle.
Maki on luonut muun muassa Sanin ja Samuli Edelmannin tulkitseman balladin Tuhat yötä.
Myös Iida Vainiolta oli hänen sanojensa mukaan tarkoitus tulla Makin kanssa tuotettua musiikkia vielä tämän vuoden puolella.

Maki on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäistä liitosta siunaantui neljä lasta, kolme tytärtä ja poika.