Maajussi-Janin pohjaton suru

Maajussi-Janin pohjaton suru

Jani kertoo asiasta Seiskalle.

Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Jani Laakso kertoo pohjattomasta surustaan Seiskalle.

Janin hevonen Cara Mollie Rose eli Molli kuoli yllättäen. Hevosella oli ikää 16 vuotta.

– Siltä petti siis sydän ja eläinlääkäri ehti paikalle lopettamaan, Jani valottaa tilannetta.

Kuvassa vasemmalla Lempi ja oikealla Molli Janin pihatiellä viime kesänä.
Kuvassa vasemmalla Lempi ja oikealla Molli Janin pihatiellä viime kesänä.

Paljon osanottoja

Onlyfans-yrittäjän luona on tällä hetkellä käymässä hänen kaverinsa Lontoosta. Ystävä on tukenut Jania surullisen tilanteen keskellä. Janin toinen hevonen Lempi on toistaiseksi muualla.

– Se on nyt hetken tuttavalla siihen asti, kun saa hevoskaverin järjestymään takaisin kotiin.

Jani on kertonut Instagram-tarinassaan, että hän on saanut valtavasti osanottoja. Hän kirjoittaa siellä, että hänestä oli kamalinta tulla kotiin, jossa ei ollut hevosia. 

Kasvattihevonen Lempi on nyt Janin rakas ainokainen.
Kasvattihevonen Lempi on nyt Janin rakas ainokainen.

Elämä ottaa ja antaa

Jani kertoo, että hänen mielensä lyö tyhjää tällä hetkellä. Maajussi on kohdannut vastaavan menetyksen aiemminkin.

– Onhan se elämä nyt enemmän ottanut kuin antanut. Hieman yli vuosi sitten jouduttiin lopettamaan yksi hevosista, eivätkä tammani tulleet viime syksynä tiineiksi. 

– Kantakirjatut (toim. huom. jalostukseen hyväksyttyjen hevosterin rekisteriin kuuluvat) tammani olen nyt haudannut ja takki on tyhjä. En tiedä, mitä universumi yrittää minulle tällä kertoa.

Jani menee eteenpäin päivä kerrallaan ja ottaa pienen hengitystauon. Hänellä on kaksi tyhjää karsinapaikkaa, joita pienestä asti hevosten kanssa tekemisissä ollut Jani suunnittelee ehkä vuokraavansa. 

– Hullujen hommaahan tämä on, ja kai tässä vähän hullu täytyy itsekin olla, että vielä yrittää. Mutta ei tässä niin pahoja asioita ole tapahtunut, mistä en selviäisi.

Perhe tukee

Janin tukena ovat olleet hänen perheensä ja ystävänsä.

– Pärjään, vaikka tuntuu että osa rutiinista ja mielenterveydestä on mennyt rikki. Olemme surreet yhdessä. Onhan se surullista, että hienoimmat ja palkitut hevoseni ovat nyt kummatkin kuolleet.

Viime vuonna Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta hakenut Jani on luonut aktiivisesti uraa aikuisviihdesisällön parissa Onlyfans-alustalla. Hänen Onlyfans-sivujensa materiaalit julkaistaan toistaiseksi ajastettuna.

Seiska vieraili Janin luona heinäkuussa.