Love-juontaja Susani Mahadura avautuu kauhunhetkistään: ”Olin taittaa niskani”

Muuli sekosi ja punkit raatelivat, kun Love-juontaja vaelsi kolumbialaisessa vuoristossa.
Susani Mahadura, 35, nähdään parhaillaan MTV:n suosikkiohjelman Loven toisena juontajana. Hänellä on myös tekeillä dokumenttielokuva Kolumbiassa, jonka kuvauksissa on sattunut ja tapahtunut.
– Kyseessä on tarina Kolumbiasta Suomeen adoptoidusta taiteilijasta. Palasin kuvausmatkalta taas äskettäin, Susani kertoo.
Hän kertoo ratsastaneensa päivätolkulla muulilla vaativassa vuoristomaastossa.
– Kerran muuli päätti juosta suoraan puuta päin, ja olin taittaa niskani. Siinä oli käydä huonosti. Pahimmalta vältyttiin, mutta punkit söivät minut ihan täysin. Koko kroppani on edelleen täynnä niiden puremajälkiä.
Susani Mahadura sairastui uupumukseen: "Koin, että aloin kadota"

Pakeni lamaa Espanjaan
Pitkän dokumenttielokuvan kuvaaminen Kolumbiassa ei onnistuisi ilman sujuvaa espanjan kieltä. Hän oppi sen alakoulussa muuttaessaan äitinsä kanssa Mikkelistä Espanjaan.
– 1990-luvun lama iski aika kovaa perheeseemme. Lopulta äitini päätti, että aloittaisimme alusta Espanjassa, josta hän sai töitä. Olin 7-vuotias, kun muutimme sinne viideksi vuodeksi.
– Palasimme Suomeen, kun olin 12-vuotias. Myöhemmin opiskelin yliopistossa espanjalaista kielitiedettä ennen kuin aloitin opintoni Metropolian ammattikorkeakoulussa radio- ja tv-tuotannon parissa.
Suomalaisten rakkaudellisuus yllätti Love-juontajat: "Riitaisat keskustelupalstat eivät ole totuus"
Sydän aina Savossa
Susanin äiti on kotoisin Oulusta, isä puolestaan Sri Lankasta. Susani syntyi Mikkelissä mutta vietti koko lapsuutensa pienessä kirkonkylässä Luusniemen maalaisidyllissä. Sinne hän halajaa edelleen.
– Olen Savon tyttöjä ja ylpeä siitä. Savolainen maalaismaisema järvineen oli ihana paikka kasvaa. Kaipaan yhä sitä, että serkut asuisivat kilometrin päässä ja heille voisi mennä koska vain kahville.
– Ihmisen on hyvä olla, kun pääsee Savoon paistamaan serkkujen kanssa vegaanimakkaraa. Hakeudun kotiseudulleni aina, kun haluan paeta Helsingin vilinää ja rauhoittua kunnolla.