Lotta ja pappa -duon Jorma Saahko, 88, pääsi suloiseen seuraan – ihana yhteiskuva!

Jorma-pappa pääsi eläimellisiin syystunnelmiin.
Lotta ja pappa -duo eli kirjailija Lotta-Sofia Saahko ja hänen isoisänsä Jorma Saahko ryhtyivät viihdyttämään somessa koronavuonna 2020. Heidän herttaisia lauluvideoitaan katseltiin ja ihasteltiin halki Suomen, ja ne toivatkin iloa jokaiselle kotiinsa jumittuneelle katsojalle. Lotta ja Jorma ovat jatkaneet lauluharrastustaan somessa.
Tänä vuonna muistisairaan Jorman terveys aiheutti huolta. Jorma on ollut sairaalareissulla loukkaamansa lonkan vuoksi. Myös vatsatauti vei papan sairaalaan.
Sittemmin Jorma on kotiutunut ja yhteiset laulut ovat jatkuneet.
Pappansa omaishoitajana toiminut Lotta kritisoi taannoin kovasti muutosta, jonka perusteella Jormalla ei olisi omaishoitajalle tarvetta. Nyt pappa on kuitenkin saanut arkeen ulkopuolista apua.
Lotta Saahkon nostalgiset kuvat papan kanssa
Tiistaina (5.9.) Lotta jakoi Instagramiin ihastuttavat terveiset, jotka hän sai papan ja tämän avustajan syksyisistä puuhista. Pappa avustajineen oli päässyt tervehtimään suloista Mytty-ponia.
Avustaja kertoi Lotalle papan innostuneen kyselemään kaikenlaista pikkuruisen ponin elämästä. Hilpeää Jormaa ponin tapaaminen näyttää miellyttäneen suuresti.
Someuseuraajat ovat olleet haltioissaan kuvista, joissa Jorma näyttää ponin vieressä kovin onnelliselta.
Lotta ja pappa -duon Jorma Saahko, 87, sai muistilääkäriltä ikäviä uutisia