Lola Odusoga julkaisi väkevän kommentin sairaalavuoteelta

Lola Odusoga julkaisi väkevän kommentin sairaalavuoteelta

Lola on ilmeisesti saanut vähätteleviä ja ei niin mairittelevia kommentteja sairaalassa tarjottavista ruoista.

Lola Odusoga on median moniottelija, mutta vanha kansa muistanee hänet aina ensisijaisesti Miss Suomena.

Arkistovideo: Lola esitteli Seiskalle 2020 suosikkigrilliherkkunsa, joihin kuului vahvasti liha.

Lola sai tiaran päähänsä vuonna 1996, ja samana vuonna hän sijoittui pronssille eli kolmanneksi 1996 Miss Universum -kilpailussa.

Lola on myös yksi tunnetuimmista turkulaisista Juhani Tammisen ja Helena Koivun ohella.

Lola oli taannoin lomailemassa Guamin paratiisisaarella, joka on Tyynellämerellä sijaitsevan Mikronesian suurin saari.

Lolan loma piti somen perusteella sisällään iloa, valoa ja hauskuutta.

Lomalta sairaalaan

Hauskuus loppui kuitenkin loman päätyttyä dramaattisesti, sillä Lola joutui Turun yliopistolliseen keskussairaalaan (TYKS).

47-vuotias Lola oli kärsinyt paluumatkasta alkaen kuumeesta sekä ”karseesta” kurkkukivusta.

Lola julkaisi maanantaina dramaattisen kuvan sairaalavuoteestaan.

Nyt maanantaina maattuani läpi yön hereillä täällä Tyksin kattohuoneistossa, en kyl oo täynnä virtaa, en mitään muuta ku kanyylista virtaavia nesteitä ja lääkkeitä, ja kysymysmerkkejä sen suhteen, mikä on lopullinen diagnoosi ja kuinka pitkä staycation mulla olikaan varattuna, Lola muun muassa kirjoitti Instagramissa.

Lola on tyylikäs ilmestys edelleen.
Lola on tyylikäs ilmestys edelleen.

Kuvia tarjoiluista

Mitä ilmeisimmin Lola on edelleen sairaalassa, sillä hän on jakanut stooreissaan kuvia sairaalan osastolla tarjottavista ruoista.

Kuvissa on havaittavissa ainakin velli, puuro, mehu, mustikkamehu, jogurtti sekä keitto.

Lola kirjoittaa tiukan analyysin kuvien yhteyteen.

Kauheen monta ”täystyrmäystä” tipahti inboxiin sairaalan ”nestemäisen” ruokavalion annoksille, Lola aloittaa ihmettelemään hymiön höystämänä.

Lola Odusoga on itsekin tehnyt roolin eräässä Vares-elokuvassa. Tässä kuvassa Lola Vares X-elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Lola Odusoga on itsekin tehnyt roolin eräässä Vares-elokuvassa. Tässä kuvassa Lola Vares X-elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Paljastus nuoruudesta

Hän sen sijaan osaa antaa arvoa kattaukselle.

Itse olin kyl enemmän ku fiiliksissä tosi hyvistä keitoista ja velleistä ja vispipuuroista jne, Lola jatkaa.

Lola on siis ilmeisesti saanut vähätteleviä ja ei niin mairittelevia kommentteja sairaalassa tarjottavista ruoista.

Samalla hän paljastaa tiedon, joka johdattaa seuraajat 1990-luvun Turkuun.

Yhden kesän tasan 30 v sitten Tyksin keittiössä työskennelleenä muistan, kuinka fiiliksissä olin myös, kun liukuhihnalla koottiin sairaalan potilaiden annoksia kasaan, Lola muistelee keskiviikon aamuyönä julkaisemassaan stoorissa.