Lisätietoa Mel Gibsonin Suomen-matkasta: Kävi tervehtimässä Rennyä!

Lisätietoa Mel Gibsonin Suomen-matkasta: Kävi tervehtimässä Rennyä!

Mel Gibsonin Suomen-visiitti on herättänyt rutkasti huomiota ja hämmennystä.

Hollwood-tähti Mel Gibson, 68, on ollut Suomessa viettämässä juhannusta perheensä kanssa.

Braveheart-näyttelijä bongattiin juhannusviikonlopun aikana esimerkiksi nauttimassa suomalaisesta luonnosta Helsingin kuvankauniissa Seurasaaressa, sekä ruokailemassa idyllisessä Porvoossa Meet District -ravintolan terassilla.

Syy staran visiitille on ollut toistaiseksi mysteeri. Hän on matkannut yhdessä vaimonsa ja kahden lapsen kanssa.

Rennyn ravintolasuositus

Seurapiiritoimittaja Rita Tainola on kertonut Instagram-sivullaan Gibsonin liikkeistä. Hän julkaisi kuvia Kämp-hotellin yhteydessä olevan ravintolan, Brasserie Kämpin terassilta. Valokuvassa hän poseeraa elokuvaohjaaja Renny Harlinin ja elokuvatuottaja Markus Selinin vieressä. 

– Mikä mahtava juhannusyllätys ja ilta rakkaiden ystävien kanssa, Rita hehkuttaa kuvatekstissä vapaasti suomennettuna, lukuisten aihetunnisteiden kera.

– Olemme kolme muskettisoturia ja Johanna Harlin, hän kertoo seurueesta.

Mel Gibsonin tiedetään yöpyneen hotelli Kämpissä, jossa hänet bongattiin eilen sunnuntaina (23.6.) hiukan ennen puoltapäivää. Tähti tervehti hotellin edustalla fanejaan ja kirjoitti nimikirjoituksia.

Rita kertoo myös Rennyn tavanneen sattumalta Suomeen saapuneen Melin, sekä selostaa heidän käymänsä keskustelun sisällön.

– Yllättäen Renny tapasi hyvän ystävänsä, näyttelijä Mel Gibsonin, joka kertoi aloittaneensa perhelomansa Suomessa Lapista, ja että he ovat nauttineet Suomesta hyvin paljon, ja ovat juuri matkalla tyypilliseen suomalaiseen ravintolaan, jota Renny oli suositellut, Rita kertaa.

– Mutta parhaat ovat ystäväni ja rakas aviomieheni, hän sitten päättää tekstin.

Rita on Harlinien perheystävä. Hän joutui kuitenkin jättämään välistä perheen huhtikuussa syntyneen pienokaisen, Julesin, ristiäisjuhlat kesäkuun alussa polvioperaation tähden.