Linnea Leinoon yhdistetty Anssi Heikkilä:"Kuormasta saa syödä"

Yksityiselämästään vaitonainen Anssi vastaili Seiskan kysymyksiin yllättävällä tavalla.
Tanssija Anssi Heikkilä, 36, ja näyttelijä Linnea Leino, 31, ovat ajautuneet suhdehuhujen kouriin.
Seiska uutisoi aiemmin tällä viikolla kaksikkoon liittyvistä silminnäkijähavainnoista. Tanssii tähtien kanssa -kilpailun edelliskauden voittajapari bongattiin käsikkäin heinäkuun lopulla Helsingin Iso-Roobertinkadulla.
– Se oli selkeä juttu, eikä vain niin, että olisivat vain olleet lähekkäin, Seiskalle kuvailtiin.
Kaulailivat altaassa
Vain pari päivää myöhemmin Anssi ja Linnea viihtyivät läheisissä tunnelmissa espoolaisella uima-altaalla. Helteisenä iltapäivänä allasalue oli täynnä auringonpalvojia sekä uimareita. Julkkisduo ei heihin pureutuvista katseista kuitenkaan vaikuttanut suuremmin piittaavan.

– Noh, sanotaanko että en minä itse ystäväni kanssa kaulakkain kuiskuttelisi, uisi ja kuhertelisi. Ihan mukavan näköinen meininki heillä oli, paikalle sattunut Seiskan lukija kuvaili näkemäänsä.
Vinkkaaja tallensi tilanteen myös kameralle. Seiskan torstaina (7.8.) julkaisemissa kuvissa näkyy, kuinka kaksikko pulikoi altaassa varsin läheisissä tunnelmissa.

Seiska tavoitti Anssin maanantaina (4.8.)puhelimitse. Tuolloin hän ilmoitti kohteliaasti, ettei ole halukas kommentoimaan yksityiselämäänsä liittyviä asioita lainkaan.
Yllättävä vastaus
Torstaina 7. elokuuta Seiska pääsi jututtamaan Anssia uudemman kerran, kun komistus saapui Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pressitilaisuuteen. Tälläkään kertaa hän ei avannut suhdeasioitaan suoraan, mutta suostui tanssiparinsa Mira Luodin kanssa vastailemaan kepeämpiin kysymyksiin.
Toimittaja kyseli tanssiparilta muun muassa näiden kenkämieltymyksistä sekä siitä, millaisia tv-sarjoja he mieluiten katselevat. Erääseen kinkkisempään kysymykseen Anssi vastasi yllättävän paljonpuhuvasti.
Saako kuormasta syödä?
– Saa, jos ei jää kiinni, Anssi vastasi nopeasti samalla nauraen.