Linda Lampeniukselta hurja rahapaljastus

Linda Lampeniukselta hurja rahapaljastus

Linda Lampeniuksen ja Martin Cullbergin elämässä on riittänyt hurjia vaiheita.

Viulisti Linda Lampenius jakoi paluukeikallaan Helsingin kulttuuritalolla perjantaina (23.5) myös koskettavia muistoja uran ja elämän vaiheista.

Yksi merkittävä käännekohta oli nykyisen aviomiehen, Martin Cullbergin tapaaminen vuonna 2006. 

Tuolloin Linda eli vaihetta synkän itsetuhoisissa tunnelmissa, kärsien bulimiasta. Myös Peter Nygårdin kanssa käyty oikeustaistelu oli vienyt Lindan rahat.

Kahden lapsen vanhemmat elävät uutta vaihetta Lindan tehdessä taas uraa Suomessa ja Martinin opiskellessa.
Kahden lapsen vanhemmat elävät uutta vaihetta Lindan tehdessä taas uraa Suomessa ja Martinin opiskellessa.

Uusi miesystävä seisoi Lindan vierellä ja kävi läpi toista vuotta kestäneen toipumisprosessin. Linda omistikin kappaleensa Hope puolisolleen ja kaikille jotka ovat käyneet elämässään läpi poikkeuksellisen rankkoja vaiheita.

Linda aloitti uuden pop-tulemisen virallisesti Helsingin Kulttuuritalolta.
Linda aloitti uuden pop-tulemisen virallisesti Helsingin Kulttuuritalolta.

– Minulla oli tuolloin vielä 60 000 euroa velkaa oikeudenkäynneistä. Martin sanoi, että hän maksaa summan pois, koska voin silloin paremmin, Linda paljasti koskettavan teon. 

Linda ja Martin avioituivat 2008 ja Seiska oli mukana raportoimassa tapahtumia.
Linda ja Martin avioituivat 2008 ja Seiska oli mukana raportoimassa tapahtumia.

Martin Cullberg on entinen huippujuristi, joka opiskelee parhaillaan poliisiksi.