Leo Stillman avautui podcastissa päihdehoidostaan: "Kohdallani ei ollut muita keinoja"

Leo kertaa Selvin päin -podcastissa rajua, alkoholin huuruista menneisyyttään.
Laulaja Leo Stillman, 33, kertoo tänään (20.9.) julkaistussa Selvin päin -podcastissa päidehoidostaan.
Hanna Tikanderin vieraaksi saapunut Leo kertaa jakson alussa, kuinka hänen vanhempansa erosivat Leon ollessa lapsi. Tällä hetkellä Leo elää oman tyttärensä kanssa samankaltaista arkea, sillä lapsen synnyttyä Leo erosi tyttärensä äidistä, malli Maryam Razavista.
– Tuotahan analysoi nyt itse aika paljon, kun on aika sama show omassa elämässä tällä hetkellä, Leo pohtii vanhempiensa eron merkitystä kasvamiseensa.
Kun Leo oli 18-vuotias hänen isänsä kuoli alkoholismin seurauksena. Tuolloin myös Leon kiinnostus päihteitä kohtaan kasvoi ja johti lopulta omaan alkoholisoitumiseen.
Nyt Leo on ollut raittiina noin puoli vuotta ja yksi suurimmista syistä alkoholin jättämiseen onkin ollut hänen tyttärensä.
– Tämä perintö ei voi jatkua. En halua, että lapsi joutuu ikinä näkemään faijaa juovana alkoholistina, Leo toteaa.
Hoitoa edelsi raju päihdejakso
Leo ymmärsi noin kymmenen vuotta sitten, että hänen päihteiden käyttönsä ei ole enää täysin hallinnassa. Lopulta parantumisprosessi alkoi, kun hän hakeutui Minnesota-hoitoon.
– Siellä totesin, että olen myöhäisen vaiheen alkoholisti, että tämä ei ole enää millään tavalla hallussa.

Leo tiedosti kärsivänsä vakavasta päihdeongelmasta, jonka kanssa hän ei olisi enää selviytynyt yksin.
– Yritin raitistua monta vuotta omin avuin ja se on aina päätynyt katastrofiin, muusikko muistelee.
Ennen hoitoon päätymistään Leo kävi läpi päihteiden huuruisen ajanjakson, joka vei hänet omien sanojensa mukaan pohjalle. Jaksoa seurasi lopulta puhelu ystävälle, jolle Leo kertoi avun tarpeestaan.
Minnesota-hoitoa Leo kuvailee kuukauden syväluotaukseksi alkoholismiin. Hoidossa irtautuminen omasta arjesta onnistui muun muassa päihdeterapeuttien avulla, joille Leo lähettääkin podcastin kautta lämpimiä terveisiään.
Vaikka hoitojakso onkin ollut avain asemassa Leon päihderiippuvuudesta toipumiselle, hän myöntää kokeneensa hoidossa myös epätoivon hetkiä.
– Mietin ollessani hoidossa, että mitä minä teen täällä. Olen nyt tässä pisteessä elämässäni, että olen Minnesota-hoidossa. Mutta näin sen piti vain mennä. Kyllä sielläkin tuntui joskus siltä, että eikö tässä ollut mitään muita keinoja. Minun kohdallani ei ollut muita keinoja.
Nykyään Leo on onnellinen ja sujut raittiin elämänsä kanssa. Hän ei kaipaa enää takaisin päihteiden huuruiseen elämään.