Leipurikaunotar Mailis Penttilä avautuu vuosia kestäneestä piinastaan

Nettikiusaaminen on Mailisin mukaan kestänyt jo 11 vuotta.
Espanjassa perheensä kanssa asuva Mailis Penttilä tilittää kohtaamastaan ikävästä käytösestä sosiaalisessa mediassa.
Mailis kertoi kokemastaan kiusaamisesta yksityisessä Instagram -profiilissaan. Kaunotar toteaa törmänneensä viime viikkoina paljon itseään koskeviin ikäviin keskusteluihin.
Mailiksen mukaan somekiusaamista on kestänyt jo 11 vuotta. Mailis tuli tunnetuksi Koko Suomi leipoo -ohjelmasta vuonna 2013. Kiusaaminen on siis jatkunut julkisen uran alkuaskelilta saakka.

Leipurikaunotar kuvailee kiusaamisen muuttaneen hieman muotoaan vuosien varrella. Aiemmin ilkeät kommentit keskittyivät erityisesti hänen ulkonäköönsä ja painoonsa. Nykyisin hänen taas kuvaillaan olevan riutuneen ja sairaan näköinen.
Malis kertoo nettikiusaamiseen liittyvän nykyään paljon perättömiä väitteitä. Netissä kerrotaan hänen mukaansa valheita esimerkiksi siitä, että hän olisi ollut koulukiusaaja.
Tällaiset väitteet eivät Mailisin mukaan pidä lainkaan paikkaansa. Mailis toteaakin jatkossa tekevänsä rikosilmoituksen netissä leviteltävistä valeista.

Mailis ihmettelee somessaan, miksi ihmiset seuraavat sisältöä, josta eivät pidä. Kummastuksensa tueksi hän liitti päivitykseensä kuvakaappauksen aiemmin saamastaan viestistä.
Viestiin oli laitettu kuva Mailiksen somepäivityksestä. Viestistä selviää lähettäjän närkästyneen Mailiksen positiiviseen somesisältöön. Viestiä ei selvästikään ollut tarkoitettu Mailikselle, vaan se on lähetetty hänelle vahingossa.
Ikävästä sisällöstä huolimatta Mailis on toivottanut lähettäjälle aurinkoista viikkoa. Vastapuoli puolestaan on pahoitellun vahinkoviestiään - tosin ilman sen suurempia selittelyjä.