Laulaja Iisa jyrähti saamastaan Levyraati-kritiikistä: "Melkoinen wtf"

Laulaja Iisa jyrähti saamastaan Levyraati-kritiikistä: 'Melkoinen wtf'

Iisa on kertonut avoimesti pahoittaneensa mielensä tuomareiden antamasta palautteesta.

Laulaja Iisa, 44, on pahoittanut mielensä saamastaan Levyraati-kritiikistä.

Laulajan tuore kappale Mikään ei riitä keräsi ohjelman lauantaisessa (3.2.) jaksossa tiukkaa palautetta sarjan tuomareilta. Iisan kanssa kappaleella kuullaan myös laulaja Antti Autiota.

Kappale sai panelisteilta yhteensa 25 pistettä, jääden jaksossa kuultujen kappaleiden viimeiselle pistesijalle. Samaisen jakson voittajakappale My House sai osakseen 39 pistettä.

Olen ilmeisesti ainoa ihminen, jolle on tullut paha mieli uudesta hyvän mielen Levyraadista, laulaja kirjoitti aiemmin tällä viikolla Threads-sovelluksessa.

Behmin uutuuskappaleen hupsu demoversio päätyi televisioon: "Hävettää ihan helvetisti"

Julkaisun kommenttikentässä Iisa on jatkanut keskustelua seuraajiensa kanssa. Muun muassa muusikko ja lauluntekijä Kyösti Salokorpi on yhtynyt keskusteluun omien Levyraati-kokemuksiensa kautta.

Egen ja Behmin uusi biisi, jota olin mukana kirjoittamassa, oli myös arvosteltavana. Kommentit ja arviot oli kautta linjan niin random ja laidasta laitaan, ettei voinut kun repeillä, Kyösti kirjoittaa.

Levyraadin katsojaluvut romahtivat – myös Putous menetti katsojiaan

Kommenttinsa lopuksi hän kuitenkin korostaa, että kappaleiden saama huomio ohjelman kautta on joka tapauksessa tärkeää.

Myös Iisa komppaa, että pystyy näkemään tilanteessa jo jälkikäteen huumoria. Tilanne on kuitenkin selvästi jäänyt edelleen jollain tasolla vaivaamaan.

Juu, nyt pystyy näkeen jo huumoria siinäkin että yks tuomari päättää vielä lennossa PUDOTTAA pisteitään JA että lopussa pistetaulukkograffan vilahtaessa ruudulla siinä lukee 5 pistettä VÄHEMMÄN kun mitä juontaja oli just hetkee aiemmin spiikannut oman esityksen saldoksi.

Idols-tuomarinakin tunnettu Asko Kallonen laski antamiaan pisteitään heti puheenvuoronsa alkajaisiksi. Seitsemän pisteen sijaan hän näpäytti taululleen kuusi pistettä.

Ilkeänä Idols-tuomarina julkisuuteen pompannut Asko Kallonen järkyttyi näkemästään: "Jaksot olivat shokki!"

Askon mukaan hänen aluksi antamansa pisteensä olivat turhan korkeat, sillä kappaleessa ei hänen mielestään "ollut mitään".

- Minkään näköinen tunne ei liikahtanut ikävä kyllä tässä kohtaa. Jotenkin jäin ihan sivustakatsojaksi tässä.

Myös eräs Iisan seuraajista kommentoi huomanneensa, että laulajan kappaleeseen kohdistunut kritiikki oli harvinaisen ankaraa.

Jep, kritiikkiä tulee kestää. Mutta koska olen päättänyt käyttää tätä Threadsia pelkästään omaan, suodattamattomaan real talkiin tai en mihinkään, niin kyllähän se Samuli Edelmann -läpyskä oli melkonen wtf ja muutenkin oli syvältä se palaute. Indieartistina silti iloitsen primetime-telkkuajasta!

Kitaristi Mikko Kosonen arvioi Levyraadissa omien ystäviensä musiikkia: "Minun ei tarvitse varoa sanomisiani"

Ohjelman tuomari ja muusikko Mikko Kosonen vertasi kappaletta puheenvuoronsa aikana useasti laulaja Samuli Edelmannin tuotantoon.

Seiskalle antamassaan haastattelussa Mikko kommentoi, ettei hänen tarvitse varoa ohjelman kuvauksissa sanomisiaan.

- Pitää pystyä puhumaan rehellisesti. Minun ei tarvitse kuitenkaan varoa sanomisiani, koska en ole muutenkaan sellainen tylyttäjätyyppinen ihminen. Menen empaattisen, mutta rehellisen fiiliksen kautta, Mikko kertoi ohjelman lehdistötilaisuudessa tammikuussa.

Levyraati MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa lauantaisin.

Levyraati
Levyraadin vakiotuomaristossa istuu Lina Schiffer (vas.), Asko Kallonen, Mikko Kosonen ja Väinö Karjalainen. Ohjelmaa juontaa Jenni Pääskysaari (keskellä).