Laulaja Etta: Liikuttava ilmoitus
Nuoresta iästään huolimatta jo pitkän uran tehnyt Etta jakoi koskettavan julkaisun, jossa kertoi suuresta päätöksestään.
Suosittu rap-artisti Etta, 29, ilmoitti yllättäen peruvansa syksyn kiertueensa.
Video: UMK-kilpailijat paljastavat uransa nolot hetket.
Onnistumisia ja epävarmuutta
Myös UMK:sta tuttu Etta on keikkaillut ahkerasti läpi kesän ympäri Suomea. Nyt jo vuosia pinnalla ollut artisti kuitenkin kertoo tarvitsevansa taukoa.
– Oon keikkaillut vuodesta 2019 asti. Laitoin bootsit jalkaa, enkä kattonut taakse. Näihin vuosiin on mahtunut enemmän ku osasin ikinä kuvitella - mestoja, ihmisiä, onnistumisia, epävarmuutta, kasvua ja ennen kaikkea rakkautta musaa kohtaan, Etta kertoo keskiviikkona (2.9.) tekemässään julkaisussa.
Ämmä-kappaleesta tunnettua artistia on kutsuttu Suomen menestyneimmäksi naispuoliseksi räppäriksi. Useita Emma-ehdokkuutta urallaan saanut laulaja ottaa kuitenkin nyt askeleen sivuun.
– Tää vuosi on ollu mulle kaikkien aikojen vuosi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on oikea hetki pysähtyä. Oon päättänyt perua tän syksyn kiertueen ja ottaa hetkeksi happea. Haluun antaa itelleni aikaa miettiä, kuka oon ja mitä seuraavaks, Etta kirjoittaa.
Päätös sai tukea
Vuonna 2022 Etta teki historiaa, kun hänen Tykkäät kummiski –albuminsa nousi listaykköseksi, ensimmäisenä naispuolisen räppärin levynä koskaan Suomessa.
– Nähää taas, ku on sen aika. Rakkaudella, Etta, artisti kirjoittaa julkaisun lopuksi. Yhtä selvää syytä keikkojensa perumiselleen Etta ei anna, mutta rivien välistä paistaa tarve levolle.
Julkaisun kommenttikenttä täyttyi artistia tukevista viesteistä, joista välittyi ymmärrys tauon ottamista kohtaan.
– Ota iisiä ja tervetuloa takas sitten kun aika on oikea! kannusti joku.
– Halaus ja tsemppiä paljon muista oot niin sädehtivän upee, kirjoitti toinen.