Laulaja Einiltä, 65, ikävä ilmoitus

Laulaja Einiltä, 65, ikävä ilmoitus

Iskelmälegendaa ei tulla näkemään tänään keikkalavalla.

Pitkänlinjan artisti Eini, 65, kertoo tiedotteessa harmillisesta tilanteestaan.

Eini kertoo keikkakommelluksistaan:

Einin oli tarkoitus esiintyä tänään (25.9.) Rauman Brummissa, mutta juuri tulleen tiedon mukaan laulaja on joutunut perumaan keikkansa sairastumisen vuoksi.

Eini kertoo sairastuneensa tovi sitten flunssaan. Toiveena oli, että tauti olisi talttunut perjantain keikkaan mennessä, mutta toisin kävi.

– Harmistus Rauma. Niin vain flunssa ei päästä minua tänään keikalle. Kuume laskenut, mutta olo vielä vähän heikko, Eini kirjoittaa.

– Haluan antaa parastani, joten parempi, että tänään vielä lepään.

Onnekseen Eini ja ravintola Brummi ovat saaneet jo sovittua artistille uuden keikkapäivän. Eini tuleekin näillä näkymin esiintymään samaisessa ravintolassa marraskuun 27. päivänä. 

Tavastialla vielä kunnossa

Eini muistuttaa tiedotteessaan, että alkuperäiselle keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan myös uudelle keikkapäivälle.

Eini esiintyi vain pari päivää sitten Helsingin Tavastialla, missä laulajatähti oli vielä ainakin keikkataltiointien perusteella täydessä terässä. 

– KIITOOOOS UPEA HELSINKI @tavastiaklubi (liekkiemoji) Siis keskellä viikkoa ja mitkä bileet!! Ihanaa kun tulitte (sydän) Fiilis oli kyllä huikee, Eini hehkutti keskiviikkoisen (23.9.) keikkansa jälkeen.

Eini on luonut uraa aina 70-luvulta lähtien. Tuolloin hän nousi julkisuuteen hitillä Yes sir, alkaa polttaa. Muita Einin hittejä ovat muun muassa Kesä ja yö, Sulle tuli flaxi ja Draamaa.