Kurre Westerlund, 60, ja Jenna-rakas, 38: Vauvapaljastus

Kurre ja Jenna avautuivat Seiskalle lapsihaaveistaan.
Viime heinäkuussa häitään tanssineilla Kurre Westerlundilla, 60, ja Jenna Westerlundilla (os. Välikangas), 38, avio-onni kukoistaa, eikä tekemisestä ole puutetta.
Katso myös! Kurre Westerlund meni naimisiin:
Tulevaisuudessa siintää suuria suunnitelmia, ja haaveisiin kuuluu niin musiikkimaailman valloitus kuin yhteinen lapsikin.
Haaveena äitiys
Jenna ja Kurre kertoivat Seiskalle kaksikon avioelämän lähteneen käyntiin hyvin. Kaksi päivää kestäneiden juhlien jälkeen kaksikko suuntasi nokkansa kohti yhteistä lempikaupunkiaan Las Vegasia, jossa rakastavaiset viettivät yhteensä kolme viikkoa kestäneen häämatkansa.

Unelmoitavaa Kurrella ja Jennalla riittää kuitenkin vielä häiden jälkeenkin.
– Jos meitä siunataan, niin haluaisin olla joku päivä äiti, Jenna paljastaa.
– Kyllä me haaveilemme lapsesta, mutta ne on sellaisia asioita joita ei voi ennustaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo!, hän jatkaa.

Asia on kaksikon mukaan kuitenkin vielä ainakin toistaiseksi vasta ajatuksen tasolla.
– Aika näyttää! Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, tilanne ei ole päällä vielä, Kurre lisää.
Kurrella on entuudestaan aiemmasta avioliitostaan kaksi, nyt jo aikuista lasta.
Musiikkiura maailmalle!
Lapsihaaveiden lisäksi muusikkoinakin tunnettu kaksikko toi esiin musiikilliset unelmansa.
– Kyllä mä koko ajan yritän, että saisin jonkun biisin läpi maailmalla!, Kurre kertoo.
Kurre paljasti yhden hittitekeleen olevan jo pöytälaatikossa, ja toisen olevan paraikaa tekeillä.

Jenna puolestaan kertoi hänen musiikkiuransa olevan tällä hetkellä jokseenkin jäissä.
– Nyt olen ollut vähän tekemättä mitään musiikin suhteen, mutta on vielä sellaisiakin haaveita, että mitä lähtisi tekemään.