Kunnon jäynä! Jujutti somekansaa erikoisella kepposella

Roni Back tempaisi ja huijasi seuraajiaan sosiaalisessa mediassa.
Somevaikuttaja ja tubettaja Roni Back, jolla on yli 300 000 seuraajaa, järjesti yleisölleen pienen mutta tehokkaan kepposen.
Arkistovideo: Kuka on Roni Back?
Hän julkaisi Instagram-tarinoissaan ensimmäisenä kuvan, jossa antoi ymmärtää, että hänen työkaverinsa Sere olisi saanut lähtöpassit.
Muutaman minuutin kuluttua Roni julkaisi uuden videon, jossa Sere itse esiintyy ja kysyy huvittuneena:
– Mitä, enkö minä lennäkkään ulos?
Huijasi seuraajiaan
Kyseessä oli selvästi suunniteltu tempaus, jonka tarkoituksena oli herättää huomiota, ellei testata seuraajien reaktioita.
Roni oli jopa ehtinyt poistaa alkuperäisen “potkujulkaisun” tarinoistaan, mikä sai tilanteen näyttämään entistä aidommalta.
Instagram-tarinat ovat nähtävissä 24 tuntia niiden julkaisusta.
Roni tunnetaan huumoristaan ja rennosta otteestaan, joten tälläkin kertaa kyse oli hyväntuulisesta vedätyksestä, joka päättyi lopulta nauruun.
Kiireitä televisiossa
Roni oli yksi tuoreimman kauden Leijonan luola Suomi -ohjelman sijoittajista.
Sen lisäksi hänet on nähty Big Brother Suomi -ohjelmassa. Hänellä ja Airi-vaimollaan on kaksi yhteistä lasta. Airi ja Roni juhlivat toista hääpäiväänsä heinäkuun alussa.
– Elämä on aika hullua tällä hetkellä. Koko perhe on pystyssä 06:00 ja koko päivä koitetaan olla hyvät vanhemmat lapsillemme. Hullua on myös se, kuinka toista voi olla ikävä vaikka ollaan saman katon alla koko päivä, Roni pohti tuolloin Instagram-päivityksessään.