Kuin lahjapaketti! Laura Närhi esitteli pitkästä aikaa tyyliään

Kuin lahjapaketti! Laura Närhi esitteli pitkästä aikaa tyyliään

Kohta kaksivuotishääpäiväänsä viettävä laulaja ei ole kesän jälkeen juuri asukuvia julkaissut.

Laura Närhi, 46, yllättää hauskalla tyylillään Instagram-julkaisussaan.

Musiikkiperheessä kasvanut Laura nousi viime vuosituhannen lopussa julkisuuteen Kemopetrolin laulajaan, mutta on tehnyt näkyvämmän uran soolona. Tuoreimmassa Instagram-julkaisussaan sunnuntailta (5.5.) Laura kertoo olleensa keikoilla Tampereella, Espoossa ja Helsingissä.

Kuvassa hauskinta on kuitenkin Lauran oma tyyli. Asukuvia on on viime kesän jälkeen julkaissut vain kerran, ja siinäkin nähdään vain rento, ylikokoinen kauluspaita.

Lauran aiemmat kuvat kertovat hänen osaavan tyylinsä, ja niissä näkyy muun muassa kirkkaanpunaista jakkuasua, vaaleanpunaista puseroa, kesähenkistä mustavalkoista ja siniviolettia sekä luumun väriä. Myös aurinkolasityylillään Laura osaa säväyttää.

Tuoreessa asukuvassaan laulaja sen sijaan panostaa valkoiseen, tavalla, jota harva taitaa: hän tekee lähes kokovalkoisesta iloisen.

Lauralla on yllään mustat housut, mutta yläosaa hallitsee suuri valkoisuus. Alla olevan valkoisen puseron päällä on vielä valkoinen harsopusero. Hihoja on kääräisty sen verran ylös, että ne eivät yllä rantaisiin asti, ja kohotetussa kamerakädessä hiha putoaa lähelle kyynärtaivetta.

Asun loistava yksityiskohta on kuitenkin kaulaliina, joka on solmittu jättirusetille ylös kaulaan. Parikymmensenttiset rusetinpäät yltävät melkein olkataipeisiin asti, ja rusettihuivin vapaa osa laskeutuu kauniin suorana paidan helman tasolle.

Kirsikkana kaiken päällä on yläviistoon katsovan Lauran hymy.

- Mihin pitäisi tulla seuraavaksi, Laura kysyy kuvatekstinsä päätteeksi.