Kovia väitteitä! Marika Fingerroos sai pysäyttävän puhelun

Povipommien crème de la crème muistuttaa, että myös OnlyFans-vaikuttajien on syytä maksaa verot.
Marika Fingerroos on suomalaisten salarakkaiden ja povipommien crème de la crème.
Arkistovideo: Finkku kävi putkakeikalla viime syksynä.
46-vuotias ”Finkku” on myös tietynlainen uranuurtaja ja pioneeri OnlyFans-alustalla Suomessa.
Finkku tekee rohkeaa materiaalia, josta ei kiihkeitä tilanteita puutu.
Nyt Finkku kertoo Seiskalle saaneensa taannoin puhelun Verohallinnosta:
– Minua pyydettiin kertomaan OF-tuottajien nimiä, jotka eivät maksa veroja.
– Kuulemma jollekin toiselle isolle nimelle on soitettu saman asian tiimoilta.

"Verohallinto haluaa nyt oikeasti puuttua"
OnlyFansista on ainakin median ja eri vaikuttajien juttujen mukaan luotu kuva alustasta, jossa voi olla helppoa tehdä rahaa – jopa isojakin summia.
– Ilmeisesti Verohallinto haluaa nyt oikeasti puuttua tähän, ja siellä on kuulemma luotu ihan oma sometiimi tutkimaan tällaisia juttuja.
Syy tilanteeseen on Finkun mukaan siinä, että monet OF-tuottajat toimivat salanimillä.
– Esimerkiksi joku Maria voi olla vain nimellä ”Kultakutri”, Finkku havainnollistaa.
– Onhan se päivänselvää, että ne, jotka vetävät pimeästi, syövät sinun leipääsi, hän jatkaa viitaten itseensä.

"Muutamia satoja tuhansia vuodessa"
Tämä voi hänen mukaansa johtaa siihen, että verot maksamatta jättävä henkilö voi tehdä sisältöä halvemmalla, kun veroja ei tarvitse maksaa ja kaikki tulot tulevat suoraan itselle.
– Esimerkiksi jos tienaa 50 000 euroa, niin kyllähän siitäkin menee puolet veroihin.
Finkku ei ole aiemmin suostunut puhumaan omista OF-vuosituloistaan, mutta nyt hän antaa niistä jonkinlaisen haarukan:
– Tienaan OF:llä muutamia satoja tuhansia vuodessa.

"Tiedän kyllä tyypeistä, jotka ovat..."
Mutta mitä Finkku vastasi verottajalle?
– Sanoin, etten voi varmuudella sanoa, mutta tiedän kyllä tyypeistä, jotka ovat asiasta kertoneet.
Mitään nimiä hän ei kertomansa mukaan vielä ole antanut.
– Pitäisi mennä Verohallinnon jollekin sivustolle kirjoittamaan.
– En ole sitä tosiaan vielä tehnyt, mutta kyllähän kaikkien OF-tyyppien pitäisi maksaa verot töistään!

"Onhan se todella lyhytnäköistä"
Juoni verottajan ohittamisessa on Finkun mukaan siinä, että nimimerkkien takana operoivat ”vaikuttajat” nostavat tuottonsa OF-tililtään suoraan yksityiselle tililleen – ohi verokarhun kourien.
– Ei sellaisella ihmisellä tosin voi olla kaikki muumit laaksossa, koska onhan se todella lyhytnäköistä, eikä sitä voi minun mielestäni selitellä millään tietämättömyydellä.
– Hirvittää tällaisten ihmisten puolesta, sillä kyllähän siinä tulee aikanaan päälle sitten veronkorotukset ja muut sanktiot, kun korttitalo romahtaa.

"Olen aina puhunut avoimesti veroasioista"
Finkulla itsellään on kertomansa mukaan osakeyhtiö, josta hän nostaa palkkansa.
– Kirjanpitäjäni on kertonut, että jos tienaa yli 100 000 euroa, niin kannattaa olla osakeyhtiö. Reilusti alle tienaaville taas toiminimi on parempi.
Verohallinnon toiminta herättää naisessa ymmärtäväisiä tuntemuksia.
– Itse olen aina puhunut avoimesti veroasioista, eikä ole käynyt mielessäkään, että tekisin mitään hommia pimeästi.

"Minä vastaan itse aina"
Lopuksi hän antaa yksinkertaisen vinkin kaikille OF-tuottajille – ja miksei kenelle tahansa palkansaajalle:
– Maksakaa ne verot. ”En mä tiennyt” on aika helvetin typerä selitys.
Ja se kuuluisa viimeinen sana koskee OF-tilaajia, joille Finkulla on muistutus:
– Olkaa tarkkana, ettette puhu ”chatti-pojille”, koska moni käyttää chatti-firmaa tai tekoälyä apuna. Eli jos aina tulee heti vastausviesti ”tytöltä” mihin tahansa vuorokauden aikaan, voi juuri tällainen huijaus olla käytössä.
– Minä vastaan itse aina, kun ehdin!