Kotiliesi: Jenni Haukiolta yllättävä avautuminen terveydestä

Jenni on ryhtynyt tekemään toimia oman terveytensä hyväksi.
Presidentti Sauli Niinistön puolisonakin tunnettava kirjailija Jenni Haukio, 48, pohti vanhenemista tuoreessa Kotilieden kolumnissaan.
Katso myös! Sauli Niinistö paljastaa pahimman tennishaastajansa:
WSOY:n yhteiskuntasuhteiden johtajanakin toimiva Jenni on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori, ja toi aiheeseen sekä terveydellisestä että yhteiskunnallista näkökulmaa.
Jenni paljasti myös itse ryhtyneensä muistisairautta ennaltaehkäiseviin toimiin.
"Ikäni johdosta"
Jenni kuvailee muistisairauksien olevan valloittavia, ja ihmisen vähitellen häivyttäviä sairauksia.
– Kun joutuu läheltä seuraamaan rakkaan ihmisen persoonan muuttumista ja katoamista, tulee luopumisen prosessista äärimmäisen kuluttava. Samanaikaisesti sairastavasta läheisestä huolehtiminen merkitsee monelle konkreettista raskasta työtä, jonka painolastin alle uuvutaan lopulta itse, Jenni pohtii.

Jennin mukaan muistisairauksien aiheuttamat muutokset aivoissa ovat peruuttamattomia, mutta niiden aiheuttajina olevat ikä ja perimä asioita joille yksilö ei voi tehdä mitään.
Jennin mukaan keski-ikä on kuitenkin selkeä pylväs, jonka kohdalla olisi hyvä alkaa tekemään suunnitelmaa mahdollisimman vanhaksi elämisen takaamiseksi, ja niin hän on itsekin tehnyt.
– Siksi olen itsekin ryhtynyt näitä asioita miettimään, ikäni johdosta, Jenni paljastaa.
Konkreettisia tekoja
Jennin mukaan terveellisen ja aivoterveyttätukevan ruokavalion rinnalla keskitytään harvemmin sosiaalisten suhteiden merkitykseen muistin ylläpitämisen kannalta.
Hän viittasi lääketieteelliseen yleislehti Duodecimiin, jonka mukaan aktiivinen sosiaalinen kanssakäyminen kuten lastenlasten hoitaminen, vapaaehtoistyö ja harrastukset saattavat pidentää seitsemänkymppisten elämää.

Jennin viittaaman tutkimuksen mukaan mitä enemmän on tekemisissä muiden ihmisten kanssa, osallistuu tapahtumiin, liikkuu ja viettää aikaa eri sukupolvien kesken, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet vähintäänkin pitkittää muistisairauden puhkeamista.
Jenni on itse ryhtynyt tuumasta ja ottanut vinkistä vaarin.
– Tätä kohti siis, seurassa ikää pidentäen, Jenni tokaisee.
Perhe-elämää Saulin ja Aaro-pojan kanssa
Jenni elelee tiedettävästi rauhaisaa elämää yhdessä puolisonsa Saulin, sekä heidän juuri koulutaipaleensa aloittaneen, 7-vuotiaan Aaro-poikansa kanssa.

Seiska uutisoi vuosi sitten syyskuussa kolmikon muuttaneet Helsingin Munkkiniemeen asuinalueelle, joka on tunnettu miljonäärien ja julkkisten kotipesänä.
Sauli jätti presidentin virkansa kahden täyden kauden jälkeen vuonna 2024, mutta Jenni puolestaan porskuttaa vielä aktiivisena uranaisena. Hänet palkattiin kesällä 2024 WSOY:n yhteiskuntasuhteiden johtajan virkaan.