Kopioiko laulaja Erika Vikmanin tyylin? Katso kuvat

Kopioiko laulaja Erika Vikmanin tyylin? Katso kuvat

Matkiminen on imartelun korkein muoto, sanotaan.

Suomessa on jo hyvän aikaa tiedetty, että Erika Vikman on paitsi ykkösluokan esiintyjä, myös mitä mielenkiintoisin pukeutuja. 

Tänä keväänä myös muu maailma saa huomata artistin monipuolisuuden ja ammattitaidon. Erika voitti UMK:n, ja hän suuntaa toukokuussa edustamaan Suomea Sveitsin Baselissa järjestettäviin Euroviisuihin. 

Erika on jo ehtinyt saada osakseen runsaasti huomiota näyttävällä Ich komme -showllaan. Hän pitelee kärkisijoja vedonlyöntitilastoissa, joissa veikkaillaan Euroviisujen voittajaa. 

Koko show kopioitiin

Onpa Erikan voimallinen esiintyminen huomioitu itäisessä naapurimaassakin. Venäläinen artisti Filipp Kirkorov nimittäin nousi lavalle paikallisessa palkintogaalassa, ja vetäisi shown, joka oli täysin identtinen Erikan UMK-esityksen kanssa. Aiheesta uutisoi muun muassa Ilta-Sanomat

Mikrofonilavaste on alusta loppuun Erikan itsensä suunnittelema.
Mikrofonilavaste on alusta loppuun Erikan itsensä suunnittelema.

Vaikka taiteen ja hengentuotteiden kopiointi on vähintäänkin kyseenalaista, voitaneen siihen tässä tapauksessa suhtautua myös suurena imarteluna. Erikan itsensä suunnittelema kipinöivä jättimikrofoni on niin loistelias, että sitä ihaillaan jopa Venäjällä.

Sama asu

Filippin gaalaesitys ei ole ainoa kerta, kun ulkomaalainen stara muistuttaa olemukseltaan Erikaa. Maaliskuussa alkaneilla Pariisin muotiviikoilla nähtiin hahmo, joka toi erehdyttävästi mieleen Erikan. 

27-vuotias yhdysvaltalaislaulaja Chapell Roan saapui Rick Owensin muotinäytökseen hopeisessa mekossa. Pitkästä, punaisesta tukastaan ja etäisesti Kiss -yhtyeen tyyliä muistuttavasta kasvomaalauksestaan huolimatta Chapellin look muistutti suuresti Erikan keväistä Iskelmä -gaalatyyliä. 

Chapellin look oli futuristisempi, mutta mekon tunnisti samaksi kuin Erikalla.
Chapellin look oli futuristisempi, mutta mekon tunnisti samaksi kuin Erikalla.

Erikan leninki oli hempeän vaaleanpunainen, ja meikkikin huomattavasti maanläheisempi. 

Erika oli viimeistellyt tyylinsä paksulla kaulakorulla ja hopeisella pikkulaukulla.
Erika oli viimeistellyt tyylinsä paksulla kaulakorulla ja hopeisella pikkulaukulla.