Köpi Kallioon yhdistetty Jenni Poikelus: Vauvatreffeillä yllättävässä seurassa!

Jenni Poikelus Köpi Kallio
Jenni Poikelus Köpi Kallio

Jenni on ihanan vauvelin mamma.

Aiemmin tällä viikolla julkistettiin, että Jenni Poikelus on uusi BB-juontaja.

Video: Jenni kertoo äitiydestä.

Legendaarinen Big Brother Suomi alkaa jälleen joulukuussa.

MTV:n tiedotteessa ei luonnollisesti ylisanoja säästellä liittyen ohjelmaan sekä sen juontajaan eli Jenniin.

– Tuhansien radiotuntien ja lukuisten tv-ohjelmien kokemuksella Jenni Poikelus on kuin luotu Isoveljen aisapariksi. Taloyhteyksissä asukkaiden kanssa syntyvä terävä tilannekomiikka ja suorien lähetysten vaatima reagointikyky ovat Poikeluksen leipälajeja. BB-faniksi myös itse tunnustautuva Poikelus juontaa kaikki sunnuntai-iltojen suorat lähetykset, MTV hehkuttaa.

Siinä missä joulukuussa starttaa Jenninkin osalta BB, alkoi Jennin osalta toinenkin paljon tärkeämpi tie jo aiemmin – nimittäin äitiys.

Ihana vauveli!

Jenni sai heinäkuussa vauvan ja julkisti asian aikanaan söpöllä keskarikuvalla.

Lienee jonkinlainen julkinen salaisuus, että lapsen isäukko taas olisi Köpi Kallio, mutta koska kaksikko ei ole koskaan julkistanut suhdettaan, ovat huhut vain sanansa mukaisesti hu-hu-ja.

Viikonloppuna Jenni oli vauvatreffeillä, mutta aiemmin mainittua mahdollista isukkia ei näkynyt.

Sen sijaan Jenni jakoi Instagramissaan kuvakarusellin, josta kävi ilmi, että hänen seuranaan oli itse Alma Hätönen – entinen juontajakollega Yleltä.

Kaksikko tahditti aikanaan supersuosittua ohjelmaa, mutta sittemmin Alma lähti ja huhuissa puhuttiin myös viilenneistä – jopa olemattomista väleistä.

Tältä näyttivät Jenni Poikelus ja Alma Hätönen Nenäpäivässä armon vuonna 2017.
Tältä näyttivät Jenni Poikelus ja Alma Hätönen Nenäpäivässä armon vuonna 2017.

MTV:n Thank God, sä tulit! -hassutteluohjelman pressitilaisuudessa viime marraskuussa Jenni kertoi totuuden kaksikon väleistä.

– Me itse puhuttiin siitä aikoinaan, kun teimme töitä, että olemme hyvin erilaisia, Jenni totesi lähes vuosi sitten.

Haastavat välit muuttuivat sittemmin jälleen paremmiksi.

– Olemme parempia ystäviä kuin työkavereita, Jenni linjasi

– Se me todettiin!

Jenni poikelus
Jenni hyppää suosikkiohjelman juontajan saappaisiin.

Purkutaidetta

Ja näin myös on, sillä Jenni, Alma ja vauva olivat kovana kolmikkona ihmettelemässä purkutaidetta.

– Megamyöhänen menovinkki viikonloppuun! Purkutaide-näyttely auki enää tän viikonlopun!

– Kiitos Almalle ja Vauvalle hyvästä seurast, Jenni kiittelee sydämin.

Eikä Jenni olisi Jenni, ellei jotain hetulaakin heitettäisi.

– Jompi kumpi teistä haisi vähän kakalle, mut ei se mitään.

"Vahinkoja sattuu"

Ja kommentoijat syövät luonnollisesti kädestä.

– Varmasti Alma, naurahtaa eräs, viitaten Alman haisevan.

– Ei se Alma haittaa, vahinkoja sattuu, kommentoi toinen.

Almakin osallistuu hupailuun.

– Kiitos seurasta ja ymmärryksestä. Ens kerralla lupaan ottaa omat vaipat mukaan niin ei tarvi vauvalta lainata, Alma kirjoittaa.

– Hyvä, Jenni vastaa kommenttiin huutomerkein.