Koop Arponen ällistyi Hollannin sulkemisesta viisuista: "Dramaattista!"

Mukavuudestaan tunnettu suomalais-hollantilainen Idols-voittaja aikoo katsoa illan finaalin entistä kiinnostuneempana.
Hollantilais-suomalainen vuoden 2008 Idols-voittaja Koop Arponen ällistyy. Hän on juuri saanut kuulla Seiskan toimittajalta, että Hollanti potkaistiin ulos Euroviisujen finaalista.
Sympaattisena ja iloisena tunnettu Koop tunnustautuu viisufaniksi.
- Kyllä, aion tänäänkin katsoa finaalin, jännityksellä odotan. En silti ota Euroviisuja kovin vakavasti, hauskaahan sen vain on.
Välikohtaus vei diskaukseen
Hollannin edustaja sai mediatietojen mukaan järjestävän EBUn kengänkuvan ahteriinsa esitettyään viisuja kuvaavalle työntekijälle kommentin, jota poliisi tutkii epäiltynä laittomana uhkauksena.
Euroopan yleisradioyhteisö EBU teki näin ratkaisun, jonka mukaan väkivalta, fyysinen eikä psyykkinen, tai työntekijöiden uhkailu ei mitenkään kuulu viisuihin.
Samalla EBU kuitenkin väistämättä veti itseään illan finaalin alla syvemmälle kiistaan aggressiivista hyökkäystä toteuttavan Israelin osallistumisesta kisaan. Olihan Hollannin edustajan välikohtaus tapahtunut juuri tilanteessa, jossa tämä ilmaisi mielipidettään aiheesta eikä halunnut samaan kuvaan Israelin edustajan kanssa.
"Pitääkin heti mennä lukemaan hollantilaislehdet..."
- Euroviisut menevät joskus vähän poliittiseksi. Toisaalta, siellä on aina ollut vähän poliittisuutta, sen on nähnyt vaikka siitä, miten tietyt maat äänestävät toisiaan tai eivät äänestä, Koop analysoi.
Hän ei kuitenkaan itse katso viisuja poliittisten silmälasien läpi, vaikka maailman tapahtumia seuraakin.
- Onhan tämä kyllä tosi dramaattista, ällistynyt Koop sanoo, eikä osaa päättää, onko huolestunut vai huvittunut.
Koop sanookin, ettei sinällään halua kommentoida enempää, kun ei ole vielä paneutunut asiaan.
- Pitää kyllä mennä heti lukemaan lisää hollantilaisista lehdistä, hän päättää uteliaana.
Koopin mukaan myös Hollannissa viisut ovat Pohjoismaiden tapaan iso juttu, jota kyllä seurataan. Hän ei kuitenkaan osaa arvioida vielä, millaisen kohun äidinkotimaansa ulos sulkeminen nyt aiheuttaa.
Koop tekee edelleen aktiivisesti keikkoja. Hän on myös Warner Musicin kanssa yhteistyötä tekevän kansainvälisen musiikki- ja markkinointi firman toimitusjohtaja.