Kommentti: Lähes 8 000 euroa ja Lappiin seikkailemaan – Demarikansanedustajan teko on poikkeuksellisen härski

Poliitikkojen osallistuminen työajalla viihdeohjelmiin rapauttaa luottamuksen päättäjiin, ja ennen kaikkea kyse on myös moraalisesta kompassista – tai siis sen puuttumisesta, kirjoittaa Miikka Kaskinen.
Kun olin pieni, poliitikkojen yllä oli jonkinlainen aura.
Sama se, mitä puoluetta edusti, mutta kansanedustajana oleminen oli iso ja arvokaskin asia.
Arvokkuus omissa ja varmasti kaikkien silmissä on kyllä rapistunut, ja siihen syyllisiä on löytynyt jokaisesta puolueesta.
Silti se, että jatkuvasti tosi-tv-ohjelmissa ja muissa kilpailurealityissä näkyy aktiivipoliitikkoja – tässä tapauksessa kansanedustajia – on mielestäni väärin.
Ja jos se ei ole väärin fyysisesti, niin ainakin moraalisesti arveluttavaa.

Esimerkkejä riittää
Viime vuosina poliitikkoja on toden totta nähty kilpailemassa ja pitämässä itseään sitä kautta esillä.
Esimerkiksi ilmastonmuutosta vastaan paasanneet vasemmistolaiset Aino-Kaisa Pekonen ja Silvia Modig ovat osallistuneet Amazing Race Suomeen. Vihreiden Fatim Diarra taas juonitteli Petollisissa – ja ilmeisen hyvin, sillä oli yhden kautensa voittaja.
Uunituore Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Mika Poutala (kd) nähdään tälläkin hetkellä Erikoisjoukkojen tuoreimmalla kaudella.

Kaukaa komediaa, läheltä tragediaa
Tässä vain pari esimerkkiä.
Niin, ja sitten on myös demarien Miapetra Kumpula-Natri. Miapetra otti – tai oikeastaan tällä hetkellä ottaa – osaa Suureen seikkailuun.
Kaukaa komediaa, läheltä tragediaa.
Eduskunta oli juuri istuntotauolla, joka alkoi juhannuksesta ja kesti 2. syyskuuta asti, jolloin kansanedustajat palasivat töihin edustamaan kansaa.
Miapetra ei ehtinyt töitä tehdä ainakaan liiaksi, sillä lähti kohti Lappia ja kuvauksia, jotka kestävät kuukauden.
Käytännössä hän oli töissä kaksi päivää 2,5 kuukauden istuntovapaan jälkeen.

Rahaa on
Ohjelman pääpotti on 20 000 euroa.
Kansanedustajien palkkaan taas on tulossa lokakuun alussa korotus, eikä ihan vähäinen.
Ensi kuusta lähtien palkka nousee noin seitsemällä prosentilla eli esimerkiksi ensimmäisen kauden kansanedustajan palkkio nousee siis 7 137 eurosta 7 637 euroon kuukaudessa.
Miapetran palkka juoksee, vaikka hän on kuvauksissa ja poissa siitä työstä, johon hänet valittiin eduskuntavaaleissa 5 445 ihmisen äänillä ajamaan heille tärkeitä asioita.
Miapetra ei ole ensimmäisen kauden kansanedustaja, joten hän saa täyden 7 993 euron palkan ”duunistaan” sekä päälle myös oman palkan tuotantoyhtiöltä osallistumisestaan.
Teoriassa hän on voinut jo pudota kilpailusta, mutta ”ei voi” silti osallistua edustajan työhönsä.

Tärkeintä olla esillä
Huomiotalous.
”Koska olen esillä ja näyn ja kuulun, jään mieleen. Aina on jotkut vaalitkin ovella.”
Näin ajattelee varmasti jokainen poliitikko.
Toki unohtaa ei saa ihmisten – poliitikkojenkin – ahneutta, jolla ei ilmeisesti ole mitään rajaa.
Kyseinen temppu on mielestäni poikkeuksellisen härski.
Lähes 300 000 työtöntä
Demarit ovat pääoppositiopuolue, joka grillaa jatkuvasti hallitusta – kuten oppositiosta kuuluukin.
Mutta millaisen kuvan tämä maalaa Miapetrasta ja päättäjistä yleisestikin aikana, jolloin maassa oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 294 000 työtöntä.
Kuinka vakavasti poliitikkoihin voi luottaa ja ennen kaikkea kuinka vakavasti he edes itse luottavat itseensä tai mahdollisuuksiinsa vaikuttaa?

Palkka pois leikin ajaksi
Poliitikkojen osallistuminen työajalla viihdeohjelmiin rapauttaa luottamuksen päättäjiin, ja ennen kaikkea kyse on myös moraalisesta kompassista – tai siis sen puuttumisesta.
Mielestäni kansanedustajan ei pitäisi voida osallistua tosi-tv-ohjelmiin.
Jos ja kun niin tekee vielä istuntokauden aikana – eikä siis istuntovapaalla eli omalla ajalla – palkka ajalta pitäisi jättää maksamatta.