Kiti Kokkosen surupäivät – erikoinen toipumiskonsti
Näyttelijä-teatterinjohtalla oli hyvin alakuloinen viikonloppu.
Näyttelijä, kirjailija ja teatterinjohtajanakin toimineella Kiti Kokkosella on takanaan huolien, surun ja kivuntäyteinen viikonloppu.
Arkistovideo: Kiti kertoo taloonsa tulleista elämänmuutostekijöistä.
Perjantaina hän kertoi Instagramissa takanaan olevan jo pitkältä tuntuneen tovin verran murhetta ja harmia.
Yksilöimättä tarkemmin Kiti kuvaa Instagram-julkaisussaan, että elämä on sietämistä ja hampaat irvessä olemista.
– Itseen kohdistuvat lötjöt on kuitenkin aina lillukanvarsia siihen nähden, että läheisistä on huoli, Kiti kuitenkin vihjaisee.
Yllättävä lohdun lähde
Kuvana Kitin alakuloisessa viestissä on kuitenkin paljon kertova, viehättävä vaaleanpunainen Kärhö. Otos on Kitin tunnetusti hienosti hoidetulta pihamaalta.
Kuvatekstissä Kiti myös paljastaa lohduttautumiskeinonsa, jos huolet alkavat vallan puuduttavasti jäytää naista.
– Kukkia on istutettu. Kymmenen per murhe. Ja jos on TOSI iso ärsytys ni tempasen uuden pensaan maahan. Kohtuuttomalta tuntuvasta epäoikeudenmukaisuudesta puun.
Kukat, ilot ja surut kuuluvat Kitistä samaan pakettiin. Tärkeintä hänestä on kuitenkin rakkaus, ystävyys, hyvät ihmiset koko luonto.
Kovat kivut valvottavat
Perjantaina murheisiinsa istuttaman kärhön jälkeen ei kuitenkaan vielä mielialla vallan noussut, sillä varhain tänään maanantaiaamuna Kiti kirjoitti kivuistaan.
– Viikon sisällä uneton yö nro 2. Hohhotihoijakkaa. Tympeä särky pitänyt hereillä.
Harmitustaan hän tasapainottaa kuvalla intiimistä pikkulammesta pihassaan.
Kiti ei olisi Kiti, ellei huomaisi kivuliaassa ja valvotussa yössä jotain hyvääkin. Valvomisen vuoksi hän näki pihallaan ketun. Pihaketun lisäksi Kiti pääsee ylpeilemään pihavariksella.
– Tallusteltu pari kertaa yhdessä takapihalla ja vaihdettu muutama sananenkin. Varis tykkää oleilla meidänkin lempipuussa eli vaahterassa.
Hän toivoo saavansa aamun edetessä unta.
Luonto- ja pihakokemuksillaan lohduttautuva Kiti jakaa muillekin hyvää mieltä ikävien olojensa keskeltä.
– Ja se syy miksi tämän päätin kirjoittaa - on se, että omakohtaisen kokemuksen kautta ajattelin muistuttaa siitä miten tärkeää on, että syvimmistä tunteista (niistä inhorealistisen rehellisistä) kannattaa uskaltaa puhua jollekin.
