Kirsi Salo: Uusi perheenjäsen!

Kolmikuinen pallero löysi suolta pääkallon.
Heikoin lenkki -ohjelmasta muistettava Kirsi Salo, 58, on saanut uuden perheenjäsenen.
Video: Kirsi paljastaa asumiskustannuksensa.
Juvalla ekotalossaan asuvan Kirsin Instagram-tilille on ilmestynyt suloinen koiranpentukuva.
Nykyään hyvinvointivalmentajana tunnettu Kirsi on hankkinut Jamie-nimisen hollanninpaimenkoiran pennun. Se tuli Ranskan maaseudulta. Kolmekuinen pallero on valloittanut Kirsin sydämen täysin.
– Jamie pallero. Nyt 3 kk höpönassu, jonka hain Ranskan maaseudulta kanoja paimentamaan ja kotia vartioimaan, Kirsi kirjoittaa.
Metsämies luuli sudeksi
Vaikka kyseessä on hollanninpaimenkoira, on pentu saanut osakseen erikoisia kommentteja.
– Erään metsämiehen mukaan näyttää sudenpennulta, Kirsi naurahtaa julkaisussaan.
Koiran valinta ei ollut sattumaa. Kirsi valitsi pennun hollantilaiselta kasvattajalta, koska koira on sukulinjaltaan rauhallisempi kuin Suomen "virittyneemmät yksilöt", Kirsi perustelee.
– Isänsä on Saksassa huumekoirana, mutta emo on sopeutuvampi myös kotikoiran rooliin, hän paljastaa.
Löysi pääkallon!
Kolmikuinen Jamie on jo osoittautunut taitavaksi. Salo kertoo treenanneensa pennun kanssa ahkerasti. Pentu on tutustunut lehmiin ja hevosiin, käynyt eläinlääkärillä ja matkustanut jopa Helsinkiin Kirsin poikien valmistujaisjuhliin.
– Kaikki sujui mallikkaasti. Jamiesta on ihan parasta tavata kaikenlaisia olentoja ja erityisesti saada rapsutuksia.
Eniten Kirsi ja Jamie kuitenkin nauttivat yhteisistä metsäretkistä Juvan maisemissa.
– Joka päivä katoamme metsään, useasti.
Tuoreimmalla metsäretkellä Jamie löysi suohakkuualueelta jopa pääkallon tarkan nenänsä avulla.
Yksinkertaista arkea
Kirsi elää luonnonläheistä elämää uuden karvaisen ystävänsä kanssa Juvalla Savossa, jonne muutti muutama vuosi sitten.
Päivät rullaavat omalla, rauhallisella painollaan. Kirsi luonnehti arkeaan yksinkertaiseksi Seiskalle antamassaan haastattelussa viime vuonna.
– Siellä minä istun metsässä mökissäni, hoitelen kanoja ja kannan puita, hän kertoi.