Kirsi Alm-Siiralle napsahti sakot

Kirsi Alm-Siiralle napsahti sakot

Kirsi jakoi peltipoliisikuvansa kansan nähtäville.

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira tunnetaan tietenkin osaavana ja hilpeänä telkkarikasvona, mutta hän on kerryttänyt myös vakuuttavan seuraajakannan sosiaalisen median puolella.

Someen Kirsi jakaa esimerkiksi työkuvioitaan Maikkarin ja urheilubisneksen parissa sekä pätkiä omasta elämästään. 

Vuoden 2024 päätteeksi Kirsi läväytti seuraajiensa nähtäville pysäyttävän kuvan. Automaattivalvontakameran eli tutummin peltipoliisin nappaamassa kuvassa Kirsi on auton ratissa.

Kuva on tuttu näky henkilöille, jotka ovat joskus kärähtäneet ylinopeudesta liikenteessä.

Etsin kuvamuistoja menneeltä vuodelta ja urakasta tulikin iso. Palataan niihin siis myöhemmin, mutta laitetaan tähän hätään tämä virkavallan lähettämä photo. Tuli niin yllätyksenä, etten tajunnut edes hymyillä, Kirsi kertoo tilannekuvastaan.

Julkaisuunsa Kirsi kertoo, että hän selvisi kaahailusta rikesakolla.

Aiheuttaa hilpeyttä

Kirsin kuva on aiheuttanut hilpeitä reaktioita hänen ystävissään ja seuraajissaan. Esimerkiksi Kim Herold, Niko Nousiainen ja Kiti Kokkonen naureskelevat tilanteelle kommenteissa.

 Olisimmepa saaneet susta kuvan (ja äänen) kaksi sekuntia välähdyksen jälkeen! pohtii Keijo Leppänen.

 Siis just ton takia ne kuvaustolpat tarvis merkata paremmin, etenkin pimeällä tosi vaikea havaita ajoissa, vitsaillaan toisessa kommentissa.