Kirsi Alm-Siira pöyristyi Ylelle!

Seiskan tietojen mukaan myös muun muassa Auri Kanasta lähestyttiin täysin samanlaisella sähköpostilla.
MTV:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira hämmästyi maanantaina saamastaan sähköpostista.
Yleisradion toimittaja oli lähestynyt "Kipaa" varsin erikoisella kysymyksellä.
– Ylen toimittaja kysyi minulta suoraan, onko minulla huulitäytteitä, Kirsi kertoo Facebook-päivityksessään.
– Hän kertoi tekevänsä juttua, jossa asiantuntija yrittää tunnistaa, onko henkilö käyttänyt täyteaineita vai ei.

"Mitä hemmettiä Yle?"
Maikkarin rakastettu hassuttelija ei peitellyt närkästystään yhteydenoton johdosta.
– Joka asiasta ei jaksa enää pöyristyä, mutta ihan oikeesti, mitä hemmettiä Yle, Kipa ihmettelee.
Uutisankkuri pohtii päivityksessään, kysyttäisiinkö miehiltä vastaavia kysymyksiä esimerkiksi hiuslisäkkeistä.
Samaan rahaan hän tuumailee, millä perusteella kyselyn kohteet on valittu.
– Kollegoistani kukaan ei ollut äkkikyselyn perusteella saanut tällaista, ei edes Mr. Andersson, vaikka melkoinen pusuhuuli onkin, Kipa leukailee.
Myös Auri Kananen saanut saman viestin
Parimetrinen Jan Andersson on niin ikään Maikkarin uutisankkuri, joka muodostaa Kipan kanssa melkoisen majakka ja perävaunu -kombinaation.
Lopuksi Kipa summaa tuntemuksensa.
– Ugh. Olen julkisesti pöyristynyt. Tämähän on oikeen kivaa.
Seiskan tietojen mukaan myös muun muassa Auri Kanasta lähestyttiin täysin samanlaisella sähköpostilla.