Kira ja Petteri Lindbohm: vauva tulossa!

Kira ja Petteri odottavat toista lastaan.
Jääkiekkoilija Petteri Lindbohm ja bloggaaja Kira Lindbohm (ent. Kosonen) odottavat perheenlisäystä.
Asia käy ilmi pariskunnan tuoreesta Instagram-päivityksestä. Kyseessä on parin toinen lapsi.
– Valmiina jatko-osaan, julkaisussa kirjoitetaan vapaasti suomennettuna.
Suloisessa julkaisussa pienokaista odottava Kira makoilee sohvalla silmät ummessa Petterin ja pariskunnan esikoisen leikkiessä vieressä. Perheen olohuonetta koristaa lapsiperheen arjelle tuttuun tapaan hurja määrä leluja.
Kira ja Petteri saivat ensimmäisen lapsensa vuoden 2021 alussa. Pariskunta asteli avioon viime vuoden kesällä.
Ökyhäät järjestettiin Sveitsissä hulppeilla tiluksilla, eikä budjetissa turhia säästelty. Muun muassa morsiamen kenkiin kului useita tuhansia euroja.
Luksuselämää viettävän kiiltokuvaparin aika kuluu nykyään pitkälti lapsiarjen parissa, ja tuoreen pienokaisen odotus keräsi nopeasti hurjan määrän onnitteluja.
Muun muassa juontaja Tuija Pehkonen, näyttelijä Johanna Puhakka ja räppäri Uniikki onnittelevat iloisia vanhempia.