Kimmo Vehviläinen: Perheenlisäys

Kimmon Instagramissa jakamalta videolta käy ilmi, että taloon on tullut uusi sheriffi.
Radio Novan Aamusta tuttu Kimmo Vehviläinen teki taannoin uuden aluevaltauksen, kun hänen ja Katja Ståhlin Saatan olla väärässäkin -podcast näki päivänvalon tammikuun puolivälissä.
Polveilevissa keskusteluissa kaksikko puhelee kaikesta maan ja taivaan välillä.
Yhdessä jaksossa puhutaan rintaliivittömyydestä ja toisessa taas aikuisuudesta sekä siihen kuuluvista ikävistä velvollisuuksista.
Kimmon jutut kiinnostavat muutenkin, sillä häntä seuraa Instagramissa 25 000 käyttäjää.

Ilouutinen
Kimmo on tuttu komeasta ulkonäöstään, fiksuista puheistaan sekä ehtymättömästä huumoristaan.
Kimmon ja hänen rakkaansa, Petra Sydämen, välinen kemia on sekä komediallinen että rakkaudellinen.
Keravan tunnetuimman parivaljakon kotia asuttavat heidän lisäkseen myös nelijalkaiset.
Sunnuntai-iltapäivänä Kimmo kertoi ilouutisen perheenlisäyksestä.
Instagramissa jakamallaan videolla käy ilmi, että taloon on tullut uusi sheriffi.
Kimmon perheeseen on tullut yorkshirenterrierin pentu, joka tottelee – jos tottelee – nimeä Touho.

"Kaikki meni upeasti"
Kimmo kuvailee videon yhteyteen kirjoittamassaan tekstissä Touhoa suvun uusimmaksi sekä pienimmäksi ja ketterimmäksi jäseneksi.
Touho on uunituore tulokas Kimmon kodissa.
– Eilen oli pikkuisella pitkä ja pelottava päivä, mutta kaikki meni upeasti, Kimmo kertoo viitaten lauantaihin, jolloin koira haettiin kotiin.
Video koostuu klipeistä, joissa Touho tutustuu uuteen elämäänsä Keravalla.
Kuvissa vilahtavat Touhon lisäksi Kimmo, Petra sekä Kimmon tytär, Wilma Vehviläinen.

"Rottapopulaatioiden tuomiopäivän tuoja"
Sirkus on ilmeinen, sillä talossa on ennestään koiria. Yhdessä klipissä näkyykin, kuinka Touho tutustuu muihin koiriin pihalla juosten.
Musti ja Mirri kertoo sivuillaan, että yorkshirenterrieri on aikanaan jalostettu toimimaan ”rottapopulaatioiden tuomiopäivän tuojana”.
Yorkshirenterrieri on maailman toiseksi pienin koirarotu.
Rotua kuvaillaan valppaaksi, vilkkaaksi ja älykkääksi.
Touho nimesi itse itsensä
Julkaisun kommenteissa Kimmon seuraajat ovat lausuneet yksimielisen tuomionsa tuoreimmasta perheenjäsenestä – nimeä myöten.
– Oi, ihana!! 😍🐾💓, ihastelee emojien höystämänä sisustussuunnittelija Milla Alftan.
– Voi, mikä ihanuus, ja niin nimensä veroinen 😍❤️, kirjoittaa toinen.
– Paljon onnea 😍!!! Meillä pian 5-vuotias Yorkki ❤️, intoilee kolmas.
– Taitaa olla osuva nimi 😅😍, eräs toteaa.
– No on kyllä. Itse nimesi itsensä 😄, Kimmo vastaa kyseiselle kommentoijalle.