Kimmo Sasin hautajaiset alkavat – herkkä kuva arkusta

Entinen kansanedustaja kuoli täysin yllättäen.
Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Kimmo Sasi haudataan tänään.
Legendaarisen poliitikon siunaustilaisuus pidetään Helsingin Vanhassa kirkossa.
Seiska on paikalla seuraamassa yleisölle avoimia hautajaisia.
Kimmon valkoinen arkku tuotiin paikalle hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua.
Kauniin valkoisen arkun eteen on asetettu tamperelaispoliitikon kunniamerkit.

Pitkäaikainen poliittinen vaikuttaja kuoli vaikean sairauden murtamana 16. huhtikuuta.
Vaikka Kimmo oli kuollessaan jo 73-vuotias, hän oli edelleen aktiivinen politiikassa.
Hän ei ollut kertonut sairaudestaan julkisuuteen.
Kimmo oli kansanedustaja vuosina 1983–2015. Poliittisella urallaan hän oli myös kahteen otteeseen ministerinä Paavo Lipposen hallituksissa.
Kimmo oli elämässään kertaalleen naimisissa, ja avioliitosta syntyi yksi tytär. Viimeisinä vuosinaan hän seurusteli Natalia Jääskeläisen kanssa.

"Teen paljon töitä"
Seiska sai Kimmolta yhden hänen elämänsä viimeisistä haastatteluista helmikuussa.
Kohtaamisessa hän kertoi tekevänsä edelleen töitä.
– Teen paljon töitä pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyen.
– Muitakin tehtäviä on, Sasi ilmoitti tuolloin.
Kimmo tunnettiin paitsi selkeälinjaisena poliitikkona, myös hahmona, joka näyttäytyi mielellään erilaisissa pippaloissa – varsinkin sydänystävänsä Ben Zyskowiczin kanssa.

Esihistoriallinen jääkaappi
Omintakeinen tamperelainen otti mielellään kantaa myös arkisiin teemoihin. Viimeisissä haastatteluissaan hän puhui esimerkiksi säästeliäisyydestään.
Kimmon mukaan kannattaa perehtyä pankin kuukausitiliotteeseen.
– Jos sieltä paljastuu jotain tilauksia tai muita salakavalia kulueriä.
– Esimerkiksi puhelimeen liittyen tulee usein kaikenlaisia lisukkeita.
Yksi esimerkki Kimmon pihiydestä oli hänen lähes esihistoriallinen astianpesukoneensa, jonka hänen vanhempansa ostivat taloon vuonn 1963 Kimmon ollessa 11-vuotias.
– Käytän sen loppuun niin pitkään, kunnes se ei enää toimi, ja sitten vaihdan.