Kerttu Rissasen ilo muuttui yön aikana suruksi: "Nyt ei mene hyvin"

Kerttu Rissasen ilo muuttui yön aikana suruksi: 'Nyt ei mene hyvin'

Myös työnteko tuottaa ongelmia.

Liikunnanohjaaja Kerttu Rissanen, 28, jakaa avoimesti ilonsa ja surunsa.

Kerttu tuomaroi viime lauantaina (14.9.) Miss Suomi -kilpailussa ja viikonloppu sujui Kertun mukaan vallan mainiosti. Alkuviikosta Kerttu oli yhä hyvällä tuulella ja iloitsi itsetekemästään ruoka-annoksesta. 

– Tänään lohta ja sit tein aika hyvän tollasen mätön mis oli kesäkurpitsaa, kantarelleja ja sipulia, tankoparsaa ja ruokakermaa. Ja sienisalaatti! Kerttu fiilisteli sometarinoissaan.

Yrittäjän tauko

Kiireinen yrittäjä sai viimein mahdollisuuden ottaa hieman rauhallisemmin. 

– Oli ihanaa kun oli kiireetön maanantaipäivä ja sai nukkua pitkään, Kerttu kuvaili.

Maanantaihin kuului kuitenkin jumppaa, mutta urheilun vastapainoksi hän rentoutui katsomalla Netflixistä Täydellinen pari -sarjaa.

– Vitsi oon fiiliksis et mul on hetki aikaa täs illal vaa chillaa ja kattoo tätä sarjaa!!

Kerttu oli tuomaroimassa Miss Suomi -finaalissa.
Kerttu oli tuomaroimassa Miss Suomi -finaalissa.

Kivuissa töihin

Vastoinkäymiset alkoivat kuitenkin yllättäen tiistaiaamua (17.9.). Rentouttavan päivän ja illan jälkeen Kerttu heräsi ikävissä merkeissä.

– Okei kaverit. siis, ai, meitsi heräs ihan jäätävään niskajumiin. Ei niin kuin kunnolla käänny pää toiselle puolelle, Kerttu kipuilee videotervehdyksessään.

– Mä en tajuu, miten tää voi olla näin kipee.

Kerttu oli kuitenkin matkalla töihin vetämään liikuntatuntiaan, vaikkei ollutkaan täysin kunnossa.

– Mut en ehtinyt peruu tuntia, kun se on aamutunti, niin nyt mä meen ohjaa joogaa. Mut varmaan niin kuin itse istun siinä ja sanon asentojen nimiä tai jotain, koska tää on siis ihan sikakipee. Huh huh!

Töiden jälkeen illemmalla olisi vielä tarkoitus urheilla.

– En tiiä kyl tuleeko illalla bodycombatista mitään, silminnähden kivuissa oleva Kerttu toteaa.

Videokuulumisensa päälle Kerttu on kirjoittanut "nyt ei mene hyvin" ja lisännyt vielä itkunauruemojin perään.