Kerttu Rissaselta yllättävä erotilitys

Kerttu kommentoi ensimmäistä kertaa eroaan Samista.
Seiska uutisoi alkukesästä, että Salatut elämät -sarjan kulisseissa vuonna 2019 rakastuneet Sami Uotila ja Kerttu Rissanen ovat muuttaneet erilleen ja eronneet.
Nyt Kerttu kommentoi erouutista ensimmäistä kertaa. Hän päivittää tuoreita kuulumisiaan Instagramissa.
Kertun mukaan hän ja Sami ovat eronneet hyvinä ystävinä. Uusi arki sinkkuna on luonnollisesti tuntunut Kertun mukaan erilaiselta.
– Olipahan kesä, tapahtu paljon kaikkea. Kesäkuun lopussa tehtiin Samin kanssa vaikea päätös ja erottiin hyvinä ystävinä. Tuntuukin nyt tosi erilaiselta ja haikealtakin alottaa arki uudessa elämäntilanteessa. Mut olen tosi kiitollinen viidestä ja puolesta vuodesta jotka koettiin yhessä, Kerttu kirjoittaa.
"Kiitos ihanasta kesästä"
Ryhmäliikunnanohjaajana ja personal trainerina työskentelevä Kerttu mainitsee, että hänellä on ollut kiireinen kesä. Hän on reissannut todella paljon, ja sanoo olevansa kiitollinen ystävistään.
– Reissasin paljon kavereiden kanssa ja täs uudes kämpäs tuli lopulta oltua tosi vähän. Tuli käytyä Maltalla, Tallinnassa, Turussa, mökillä, Joensuussa ja missäköhän kaikkialla muualla. Kiitos ihanasta kesästä ystävät.
Kerttu odottaa lähestyvää syksyä innolla.
– Nyt pikkuhiljaa paluu omaan arkeen ja töihin! Ekat jumpat tuntu viime viikolla vähän tahmeilta mut tällä viikolla kulkee jo aika kivasti.
– Toivon että syksy tuo tullessaan paljon kaikkea kivaa ja uutta!! Vaik elokuu on vielä kesäkuukausi!! Kerttu hehkuttaa päivityksessään.
Lusikat jakoon
Kerttu ja Sami muuttivat erilleen touko-kesäkuun vaihteessa.
Seiskan paparazzi todisti aitiopaikalta, kuinka ensimmäisessä muuttokuormassa oli vain Samin tavaroita.
Kerttu ei jäänyt seuraamaan Samin muuttoa sivusta, vaan hänet bongattiin aamupalalta La Torrefazione -ravintolasta Helsingistä. Silminnäkijöiden mukaan kaunotar oli hyvin surullinen.
– Kerttu oli aamupalalla yksin ja itki hyvin avoimesti, Seiskalle kerrottiin.
Sami vietti heti ensimmäisen yön uudessa asunnossaan, mutta Kerttu jäi vanhaan kotiin.
Muutama päivä Samin muuton jälkeen oli Kertun vuoro. Hän muutti Helsingin keskustaan.
Kihlaus purkautui
Vielä viime vuonna Sami ja Kerttu kertoivat yhteisestä arjestaan avoimesti Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.
Kertulla ei ole lapsia, mutta Samilla on kaksi teiniä edellisestä liitostaan.
Sami ja Kerttu kihlautuivat vuonna 2022. Kosinta tapahtui Berliinissä, ja he kertoivat ilouutisesta Instagramissa.
Erilleen muuton jälkeen Sami ja Kerttu ovat viettäneet aikaa yhdessä. Heidät bongattiin esimerkiksi juhannuspäivänä Hernesaaressa sijaitsevan Löyly-ravintolan terassilta hyväntuulisina.
