Kerttu Rissanen: Järkyttäviä uutisia!

Kerttu Rissanen: Järkyttäviä uutisia!
20250303, Helsinki. Erikoisjoukut 3 pressi tilaisuus.Kerttu Rissanen.

Kerttu on muuttanut uuteen asuntoon, mutta sitten hän meni suihkuun ja helvetti oli irti.

Näyttelijänä ja erityisesti liikunnan ja hyvinvoinnin alalla viime vuosina vaikuttaneella Kerttu Rissasella on pitänyt kiirettä muun muassa muuton tiimoilta.

Video: Kerttu Rissasen vinkit kuntosalille.

Kerttu kertoi Seiskalle muuttavansa Punavuoresta kalustetusta asunnosta aivan Helsingin ydinkeskustaan.

Kerttu sanoi muuttaneensa vuosi sitten Sami Uotilasta tapahtuneen eron myötä kalustettuun asuntoon ja tehneensä sopimuksen vuodeksi.

Vuosi meni äkkiä, ja yhtäkkiä olikin kiire löytää uusi asunto.

Erosta huolimatta Kertun ja Samin ystävyys on säilynyt, ja he ovatkin ilmeinen todiste siitä, että ex-parit voivat olla ystäviä eron jälkeenkin.

Kerttu Rissanen oli aikaan Salatuissa elämissä, mutta sitten helikopteri tippui Pihlajakadulle ja Kertun hahmo kuoli.
Kerttu Rissanen oli aikaan Salatuissa elämissä, mutta sitten helikopteri tippui Pihlajakadulle ja Kertun hahmo kuoli.

"Rankka päivä"

Keskiviikkona Kerttu jakoi tuoreita kuulumisiaan Instagramin stooreissa.

Haasteita on ollut sekä muuton että terveyden kanssa.

Kerttu kertoi Seiskalle alkuvuodesta käyvänsä aika ajoin rautainfuusiossa alhaisten rauta-arvojensa vuoksi.

Keskiviikkona Kertulle iski infuusiosta ikäviä jälkioireita, joista hän kertoo jakamallaan videolla.

– Nyt on kyl niinku rankka päivä, Kerttu huokaa.

Kerttua on päässyt näkemään tänä keväänä myös Erikoisjoukoissa.
Kerttua on päässyt näkemään tänä keväänä myös Erikoisjoukoissa.

"Ihan järkyttävä väsymys"

Jälkioireita on erilaisia, aina kuumeesta allergiseen reaktioon.

Asioihin voivat vaikuttaa luonnollisesti muun muassa myös rauta-arvojen lähtötasot sekä infuusion määrä.

Näistä Kerttu ei sentään joutunut kärsimään.

– Nyt tuli siis ihan järkyttävä väsymys, meinasin siis oikeasti niinku nukahtaa pystyyn.

– Näin on käynyt niinku aikaisemminkin, mutta on siis ihan raahautumista eteenpäin…

Tilanne on kinkkinen, sillä Kerttu sanoi vievänsä vielä mopin siivoojalle vanhaan asuntoon.

Lisäksi edessä on myös joogaohjaus sekä muun muassa tuolin korjausta.

– Ihan pakko päästä makuulle.

Kerttu on tunnettu positiivisena ja värikkäänä ihmisenä.
Kerttu on tunnettu positiivisena ja värikkäänä ihmisenä.

"Pahimmassa tapauksessa muutto uuteen kämppään"

Kertun Via Dolorosa on alkanut jo aiemmin, sillä toisessa stoorissa hän kertoo sattumuksesta tiistailta.

– Kävin eilen siis suihkussa ja kaikki vedet meni naapurikämppään katosta läpi, Kerttu hekottelee ja näyttää epäuskoiselta asiasta, joka on kuitenkin totisinta totta.

– Mä en jaksa…

Tämän vuoksi suihkua ja edes vessan hanaa ei voi käyttää ennen kuin ammattimiehet ovat selvittäneet asiaa.

– Pahimmassa tapauksessa muutto uuteen kämppään, mut toivotaan nyt, ettei siihen mene…

– En tiedä, pitää varmaan saatana varautua pahimpaan.