Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen: Olen ollut aina mammanpoika!
Keihäänheiton Euroopan mestari Antti Ruuskanen tunnustautuu auliisti peräkylän mammanpojaksi. Pielavetisen mukaan hänen Aulikki-äitinsä on ollut avainasemassa lapsuuden lisäksi Antin huippu-urheilu-urankin aikana.
– Rahallinen tuki oli aika tärkeää, mutta tietysti se kotitalousapu oli suurimmassa roolissa, kun asustelin vielä kotona. Apu on pikkuhiljaa vähentynyt, kun rupesin pitämään omaa taloa. Edelleen kysyn ruokajutuissa äidiltä vinkkiä.
Antti on seurustellut jo pitkään avovaimonsa Tuula Moilasen kanssa. Keihäänheittäjän mukaan vauvauutisia joudutaan kuitenkin vielä odottamaan.
– Kaikki aikanaan. Mennään vielä keihäänheiton ehdoilla ja siinä tulee paljon leiripäiviä ja kilpailureissuja. Katsotaan ensin nämä Rion-kisat.