Katja Ståhlilla on Tinder – saa kummallisia viestejä: ”Ihmiset ovat pikkaisen pimeitä”

Someviestittely on vienyt suosikkijuontajan muutamille treffeillekin.
Suomalaisten suosikkiohjelma Elämäni biisi tekee lauantaina mielenkiintoisen aluevaltauksen. Ohjelman 5. tuotantokausi huipentuu tuolloin Tampereen Nokia-areenalla järjestettävään jättikonserttiin, joka televisioidaan suorana lähetyksenä.
Katja Ståhl vastaa Elämäni biisin saamaan vieraskritiikkiin:
Myös loppuunmyydyssä Nokia-areenassa ohjelmaa luotsaa tuttuun tyyliin Katja Ståhl. Rempseä suosikkijuontaja ei myönnä jännittävänsä jättimäistä areenalähetystä sen kummemmin kuin Tohlopin studiolähetystäkään.
Jotain Katjan suosiosta kertoo se, että hänet palkittiin tammikuussa historian ensimmäisellä Vuoden juontajan Venla-pystillä. Kansansuosikin titteli näkyy myös siten, että hänelle kilahtelee sosiaalisessa mediassa innokkaita yksityisviestejä.
– Jostain syystä niitä tulee etenkin lauantai-iltaisin, mutten oikein kiinnitä niihin mitään huomiota. On sieltä jotain poikinut ja olen käynyt muutamilla treffeilläkin, mutta jotenkin sellainen ei vaan nyt hirveästi inspiroi, Katja tuumaa Seiskalle.

Tinder asennettuna
Katja on viihtynyt jo pidempään sinkkuna eikä hänellä ole tarvetta löytää ketään rinnalleen. Joskaan ei juontajalla myöskään olisi mitään sitä vastaan. Kiireisellä Katjalla ei joka tapauksessa ole minkäänlainen haku päällä.
Suursuosioon singahtanut Elämäni biisi -juontaja Katja Ståhl: ”Jossain vaiheessa annoin jo periksi”
– En ole kauhean innokas juoksemaan treffeillä. Sehän vaatisi hirveästi vaivannäköäkin, kun pitäisi meikata ja kaikkea.
Löytyykö puhelimestasi Tinder?
– Löytyy, mutten käytä sitä kovin aktiivisesti. En ole mitenkään riehaantunut siitä.

”Ei minua haittaa”
Katjalle satelee muunkinlaisia viestejä kuin treffipyyntöjä. Suurin osa yhteydenotoista tulee tuiki tuntemattomilta ihmisiltä. Pääasiassa viestit ovat asiallisia, mutta mukaan mahtuu kuulemma kaikenlaista muutakin.
Katja Ståhl avautuu törkypalautteesta: ”Jaksettiin haukkua aamusta iltaan”
– Ei minua haittaa, jos ihmiset lähestyvät. Lähestykööt. Minä myös otan ihmiset sellaisina kuin he ovat, Katja kuittaa.
– Jos ihmiset ovat pikkaisen pimeitä, niin ei se ole heidän vikansa. Jotain siellä on sattunut, että ollaan vähän toisaikaisia.
Elämäni biisin Parhaat hitit –konsertti Nokia-areenalla lauantaina klo 19. Suora tv-lähetys alkaa klo 21.
