Katja Kätkä vietti 30-vuotishääpäiväänsä – hääpuvussa erikoinen yksityiskohta

Laulajatar on pitänyt yhtä Janne-rakkaansa kanssa avioliiton tyrskyissä jo kunnioitettavan pitkään.
Laulaja Katja Kätkä vietti 30-vuotishääpäiväänsä tiistaina 29. heinäkuuta, ja julkaisi onnenkukkuloiltaan kuvia puolisonsa kanssa.
Katso myös Seiskan arkistosta 2024: Uskomattoman upea CatCat-duo viettää juhlavuottaan – yllättävä haastattelu
Katja ja hänen puolisonsa Janne tapasivat Euroviisujen aikaan keväällä 1994, jolloin CatCat edusti Suomea Irlannin pääkaupungissa Dublinissa.
Tuolloin Katjan ja hänen siskonsa Virpi Kätkän muodostama duo sijoittui musiikkikilpailussa sijalle 22.
– Menimme naimisiin seuraavana kesänä, on Katja sittemmin kertonut Ilta-Sanomien haastattelussa hänen ja Jannen avioitumisesta.
Nykyisin parin perheeseen kuuluvat myös heidän kaksi aikuista lastaan, esikoinen Christian sekä kuopus Janette.
Persoonallinen koriste
Katjan ja Jannen häitä vietettiin tosiaan vuoden 1995 heinäkuussa, jolloin he sanoivat toisilleen "tahdon" Taulumäen kirkossa Jyväskylässä.
Avioitumisen yhteydessä myös Janne sai sukunimekseen Kätkä.
Juhlapäivän kunniaksi Katjan Instagram-tilille tupsahtaneissa kuvissa hän poseeraa kumppaninsa kanssa herttaisissa tunnelmissa.
Niistä ensimmäinen on tottakai parin hääpäivältä, ja kauniissa kuvassa huomio kiinnittyy erikoiseen yksityiskohtaan.
Katjan morsiushuntu näyttää muuten oikein perinteiseltä, pöyheältä ja kuohkealta.
Siihen on kuitenki liitetty persoonallinen otsan päällä kulkeva osa, jollaista ei ihan jokaisella morsiamella nää.