Kastanja Rauhalalta mystinen ulostulo
Kastanja tanssii videolla itsevarmasti, mutta julkaisun viesti on hieman kinkkisemmin tulkittavissa.
TTK-tähti Kastanja Rauhala, 29, elää vauhdikasta aikaa. Tanssitaituri opettaa latinalaislajeja viikottain helsinkiläisessä tanssikoulussa ja käy vetämässä tunteja myös muualla Suomessa. Lisäksi Kastanja on ollut otsikoissa deittielämänsä tiimoilta.
Seiska uutisoi Kastanjan ja Joelin salalomasta tammikuussa:
Kastanja yhdistettiin jo vuoden alkupuolella Hjallis Harkimon vanhimpaan poikaan, Joel Harkimoon. Kaksikko palasi tuolloin Helsinki-Vantaan lentoasemalle yhteiseltä matkalta.
Kaksikon tiedetään viettäneen aikaa yhdessä talven ja kevään aikana, mutta hetkeen heidän yhteisistä liikkeistään ei ole kantautunut tietoja julkisuuteen.
Perjantaina (24.4.) Kastanja aktivoitui Instagram-tilillään ja julkaisi someseinälleen varsin viettelevän videon. Pätkässä Kastanja astelee itsevarmasti kohti kameraa ja antautuu sitten sulavaan tanssiin.
Flirttailevalla videolla Kastanja heittelee ja hivelee hiuksiaan. Myös melko paljastava hapsuhame saa Kastanjan lanteilla kyytiä.
Tanssija on lisännyt videon yhteyteen myös tekstiä.
– Piti vaan kävellä ohi, mut..., Kastanja aloittaa.
– Onneks tuli pieni mutka matkaan. Ei siitä sen enempää.
Suunnitelmat muuttuivat?
Blonditar ei ole avaa julkaisussaan sitä, minkälaiseen "mutkaan" hän viittaa.
Myös päivityksen kuvatekstissä Kastanja vihjailee suunnitelmien muutoksista.
– Onneks kaikki ei mee aina suunnitelmien mukaan (sydän), hän kirjoittaa.
Video on saanut osakseen runsaasti huomiota ja ihailua.
Joel Harkimo reissaa omien somepäivitystensä perusteella parhaillaan Lontoossa. Mies on reissussa veljensä Leon kanssa.