Kasmir avoimena lapsiperhearjestaan - yksivuotissynttärit olivat tuskaa
Kasmir, 37, jatkaa Elämäni biisi -sarjan neljännen kauden laulajana.
Kasmirin esikoinen täytti kesäkuussa vuoden. Kokkinakin kunnostautunut isä hikoili koko juhlapäivän paistamalla kotipihalla napolilaista pitsaa juhlavieraille. Neljänkymmenen hengen ruokkiminen otti aikansa.
- Olin koko päivän tosi epäergonomisessa asennossa, kun kyykin pitsauunin äärellä etupihallamme. Pyörittelin pitsapohjia matalan, nopeasti kyhätyn työtason päällä. Mutta vieraat tykkäsivät. Jos ensi vuonna sitten jotain helpompia tarjoiluja, Kasmir nauroi Elämäni biisi -sarjan lehdistötilaisuudessa torstaina Helsingissä.
Kasmirilla on ollut kiireinen keikkakesä, mutta hän on silti ehtinyt viettää paljon aikaa perheensä kanssa.
Kesän aikana perhe nautti muun muassa Ruotsin-risteilystä, joista Kasmirilla on omasta lapsuudestaan ihania muistoja.
– Edelleen tuli nostalgiset fiilikset, kun pääsi buffettiin. Nyt sain viedä omaa lasta pallomereen, Kasmir hehkutti.
- Meininki oli aivan katossa, kun kesälomat olivat silloin täydessä piikissään. Leikkipaikka oli ihan täynnä, ja siellä oli jäätelöbaari lapsille. Ei muuta kuin lisää sokeria koneeseen! Siellä oli aikamoinen sirkus, Kasmir nauroi.
Kasmirin pienokainen on nyt vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Lapsi on kotihoidossa, sillä Kasmirin puoliso tekee töitä kotona. Myös Kasmirilla on oma studionsa kotona.
- Olemme toki miettineet lapsen sosiaalisten suhteiden kehittymistä, kun hän ei ole hoidossa. Mutta pandemia on tehnyt tehtävänsä, ja ystävillä on suurin piirtein samanikäisiä lapsia. Vietämme illanistujaisia, joissa lapset saavat leikkiä yhdessä, Kasmir kertoi.
Kasmir viettää paljon aikaa studiossa lapsensa kanssa.
- Hän yltää syöttätuolista koskettimille. Laitan hänelle pianosoundin päälle ja hän tykkää painella koskettimia sekä väännellä nappeja. Olen lukenut, että musiikille altistaminen on tosi hyvä asia lapselle. Hän oppii syy-seuraus-suhteita: kun painaa nappia, kuuluu ääni, Kasmir valistaa.
Kasmir treenaa omia laulujaan lapsen kuullen. Tuutulaulupuoli on enemmänkin äidin hallussa.
- Olisi tosi ihanaa, jos lapsi kiinnostuisi musiikista. Mutta samalla toivoisin hänelle jotain stabiilimbaa duunia. Mutta hän saa astella juuri sille polulle, mille haluaa, Kasmir summasi.
Elämäni biisi -kokoonpano muuttuu
- Olen vielä vähän vaiheessa tämän asian kanssa. Tajusin, että voin nyt tehdä ihan mitä vain ja muuttaa itsekin minne vain. Minulla on niin iso asunto, ettei ole mitään järkeä pitää sitä. Joten selailen kämppiä. Muuttaminen on perseestä, mutta uuteen ryhtyminen on mageeta, Katja virkkoi.
Elämäni biisi -sarjassa jatkavan Arja Saijonmaan syksy on työntäyteinen, sillä koronapandemian takia siirretyt projektit ovat kasaantuneet. Kauniisti päivettynyt Arja kävi lataamassa akkujaan vastikään Kreikassa.
- Loma meni uiden ja lämmöstä nauttien. Tykkään myös kovasti kreikkalaisesta ruuasta, Arja ilakoi.
Uuden Elämäni biisi -tähden, Tero Vesterisen kuopus aloitti tänä syksynä koulutien.
- Vähän oli isällä kyynelehtivä olo ekana kouluaamuna. Autan lapsia läksyissä, mutta vaimo on paljon parempi tukemaan matemaattisissa ainessa. Sain matikasta ysillä ehdot, Tero paljasti.
Uutena Elämäni biisi -laulajana aloittava metallimuusikko JP Leppäluoto on kunnostautunut myös näyttelijänä. Hän sai naapuriltaan, ohjaaja Johanna Vuoksenmaalta pienen roolin 70 on vain numero -elokuvasta. JP tähdittää myös Roba-sarjaa.
- En pidä itseäni näyttelijänä, mutta jos kelpaan, niin mielelläni teen pieniä rooleja. Se on kuitenkin salainen intohimoni, JP paljasti Seiskalle.