Karu rahavertailu: Näin Veronica Verho pärjää Vappu Pimiälle

Veronica Verho
20260609, Kouvola. Koko Suomi Leipoo -ohjelman kuvaukset. Kuvassa Veronica Verho.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudella kipparilla on vielä pitkä matka edeltäjänsä tasolle.

Sunnuntai-iltojan tanssiviihde sai uuden emännän, kun Veronica Verho aloitti pestinsä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana. Veronica korvaa tehtävässä Vappu Pimiän, joka hoiti juontotöitä 16 vuotta.

Video: Bisneshaukka tutkii Vappu Pimiän taloustilannetta

Kuten olettaa sopii, yleisön suhtautuminen kolmekymppiseen naiseen ei ole ollut kovinkaan mutkatonta. Juontopestiä käsitelleet artikkelit ovat keskittyneet yleisön tyrmistykseen siitä, että Veronicalla on tatuointeja. Ihomerkintöihin sopeutuminen voi tietysti ottaa aikansa.

Toisaalta se on hyvä merkki, että juontajan työstä ei ole keksitty muuta valitettavaa. Veronica hoitaa juontonsa ulkomuistista, eikä Vappuun tehdä osaamiseen liittyvää vertailua.

Yhdessä asiassa turkulainen tv-tähti kuitenkin kalpenee edeltäjäänsä nähden harvinaisen selvin lukemin – nimittäin rahassa.

Ernest Lawson ja Veronica Verho
Yleisö on ehtinyt valittaa siitäkin, että tatuoitu juontaja peittää ihoaan pitkillä hihoilla.

Yksisarvinen vastaan Dark May

Molemmat naisista ovat yrittäjiä, jotka ovat monessa mukana. Heidän bisneksensä kuitenkin kasautuvat omiin yrityksiin, jotka ovat olleet olemassa jo pitkän tovin.

Veronican vuonna 2018 perustettu firma kantaa nimeä Yksisarvinen Oy, joka viittaa toisaalta startup-termistöön mutta ehkä todennäköisemmin taruolentoihin. Vapun yhtiö on taas Dark May Oy, joka on hauska väännös tv-persoonan nimestä todella vapaasti englanniksi käännettynä. Yritys on ollut olemassa vuodesta 2016.

Viime vuonna Vapun yritys teki 765 000 euroa liikevaihtoa Veronican firman 139 000 euron liikevaihtoon verrattuna. Ero on yli viisinkertainen Vapun yhtiön eduksi.

Ero on entistä selkeämpi tulopuolella. Vappu kirjasi voittoa 481 000 euroa ja Veronica 29 000 euroa.

Kevyttoppaliivimiehen kauhistus

Myös taseesta käy selväksi, että Vappu ja Veronica painivat eri sarjassa.

Toimintansa aikana Vapun putiikkiin on kertynyt voitonjakokelpoisia varoja melkein 1,9 miljoonaa euroa. Veronican firmalle on kehittynyt varallisuutta 376 000 euroa.

Yksi yllättävimmistä asioista on kuitenkin se, ettei Veronica ole sijoittanut firmansa varoista penniäkään. Kaikki yhtiön rahat makaavat kylmänviileästi pankkitilillä.

Tällaista ratkaisua tulee todella harvoin vastaan näillä euroluvuilla. Kevyttoppaliiviin pukeutunut mies selittäisi Veronicalle varmasti mielellään, miten inflaatio nakertaa pankkitalletusta rotan lailla.

Vappu on tältäkin osin täysin toista maata. Dark May Oy:n varallisuudesta reilut 1,7 miljoonaa euroa on sijoitettu, ja lisäksi Vapulla on noin 101 000 euron käteiskassa.

Vappu Pimiä ehti takoa tuohta TTK-pestinsä aikana.
Vappu Pimiä ehti takoa tuohta TTK-pestinsä aikana.

Jaettu veroporkkana

Yhdessä asiassa Vappu ja Veronica ovat kuitenkin samanlaisia: molemmat hyödyntävät listaamattomille yhtiöille tarkoitetun veroedun.

Kun osinko on suuruudeltaan enintään kahdeksan prosenttia yhtiön matemaattisesta arvosta, osingoista maksetaan pääomaveroa ainoastaan 7,5 prosenttia.

Vapun tapauksessa se oli viime vuonna 150 000 euroa, ja Veronicalle se tarkoitti 30 000 euron pottia.

Vaikka kahden juontotaiturin raha-asioissa on musertava ero, ei pidä väheksyä Veronican bisnestä. Tubettamisen edelläkävijällä on pirteä yhden naisen yritys. Todennäköisesti myös hänen firmansa tilanne näyttää kovasti erilaiselta muutaman vuoden päästä.

Vaikka Veronica ei halua puhua raha-asioistaan julkisuudessa, Suomen katsotuimman tv-ohjelman juontamisesta maksetaan varmasti asiaankuuluva korvaus.

Rakas pysyy piilossa

Uuden työn lisäksi Veronicalla elämä näyttää pyyhkivän mukavasti. 

Hän oli pitkään yhdessä Sohvaperunat-ohjelmasta tutun Juhani Koskisen kanssa, mutta kihlaus purettiin vuonna 2024.

Sittemmin Veronica on löytänyt uuden rakkaan, jota hän ei ole kuitenkaan tuonut julkisuuteen. Pariskunta pitää majaa Turussa, mutta Veronicalla on koti myös Helsingissä.

Myös välit Juhaniin ovat pysyneet kunnossa, sillä ex-pariskunta jakaa hoitovastuun yhdessä hankkimistaan koirista.

Veronica Verho ja Juhani Koskinen pitävät eronkin jälkeen yhdessä huolta koiristaan.
Veronica Verho ja Juhani Koskinen pitävät eronkin jälkeen yhdessä huolta koiristaan.