Kari Hietalahti: Totuus tilanteesta Tommi Korpelan kanssa
Rakastettu näyttelijä Kari Hietalahti kertoo, miksi ei ole viettänyt aikaa yhteisellä mökillä.
Mitä tekemistä Kari Hietalahdella, Tommi Korpelalla ja Lauri Ylösellä on keskenään?
Video: Näitä töitä Kari Hietalahti ei unohda.
Kaikki kolme suomalaista tähteä ovat ainakin olleet saman kesämökin kimpussa. Näyttelijäystävykset Kari ja Tomi rakennuttivat vuonna 2019 yhteisen mökin saaristoon. Kotkaan nousseen konttimökin suunnitteli The Rasmus -yhtyeen laulajana tunnettu Lauri.
Nyt Kari kertoo, että mökki on yhä pystyssä. Näyttelijä kuitenkin paljastaa, ettei mökkiä jaeta aivan tasavertaisesti.
– Kyllä se oikeastaan enemmän Tommin ja Ellun mökki, sillä tavalla, että ne on siellä enemmän, mä oon enemmän tuolla Saimaalla, Kari toteaa, viitaten Tommiin ja tämän puolisoon, näyttelijä Elina Knihtilään.
Savonlinnasta kotoisin olevan Karin veri vetää siis kotiseuduille, Saimaan rannoille. Yhteisellä mökille ei Kari ole nyt juurikaan suunnannut.
–En ole ehtinyt, näyttelijä toteaa.
Luova projekti käynnissä
Kiireiseltä kuulostava Kari on tuttu naama myös Savonlinnan kuuluisien oopperajuhlien yleisössä. Tänä vuonna käynnit jäivät tosin vähäisiksi, sillä kulttuurialan monitoimimiehen suvi meni töitä tehdessä.
– Nyt kävin kesällä vain yhden katsomassa. Viime vuonna näin kaikki, Kari paljastaa.
Tällä hetkellä Karilla on kirjoitushommia, joita tehdään porukalla.
– Me harrastamme kirjoittamista ja yritämme saada ne läpi, Kari kuvailee.
Tämänhetkisen projektin tyylilajina on komedia, mikä tuskin tulee monelle yllätyksenä. Näyttelemisen lisäksi Kari on jo pitkään tehnyt käsikirjoitushommia.
Nyt Kari oli juhlistamassa Kylmään kadonneet -sarjaa, jossa myös hänellä on rooli.
Vaatteet tekevät miehen
Karin puoliso Minni Härkönen on pukusuunnittelija. Vaikuttaako vaatteiden kanssa työskentelevä kumppani sitten Karin tyyliin?
– Ei millään tavalla, näyttelijä summaa.
Vaatteiden suhteen näyttäisi Karilla olevan ainakin yksi kriteeri.
– Niinkuin huomaa, niin mustasta tykkään, näyttelijä toteaa ja viittoo kokomustaan asuunsa.
Päätä koristaa myös lätsä, joka näyttelijällä on usein päässä. Kyseessä on Karin mukaan tärkeä osa asua.
– Onhan se joo, kun tukkaa on niin vähän, Kari sanoo ja viittoo tällä kertaa hieman päätään kohti.
Kun kerran ollaan televisio-ohjelman ensi-illassa, nousevat myös tv-sarjan luonnollisesti puheeksi. Kotimaisia ohjelmia ja elokuvia Kari kertoo seuraavansa jonkin verran.
– Totta kai menen, jos saan ensi-iltaan kutsun, Kari lisää.
Realitya Kari sen sijaan ei katso.
Pimenevä ilta oli jo aikoja sitten laskeutunut Korjaamo Kinon ylle, jossa uusinta ensi-iltaa juhlistettiin. Monien mielestä meneillään oleva vuodenaika on synkkä, mutta Karia se ei vaivaa.
– Olen syntynyt syksyllä. Ei siis mitään ongelmaa, näyttelijä kuittaa.