Karhuryhmän kovanaama varoitti Immu Ilméniä – tatuointi joutui syyniin

Karhuryhmän kovanaama varoitti Immu Ilméniä – tatuointi joutui syyniin

Ex-rikollinen Immu Ilmén on nykyisin hyvis.

Ex-gangsteri ”Immu” eli Mika Ilmén on nykyään kiltti pyhäkoulupoika.

Immu on suoltanut viime vuosina kirjoja, podcasteja ja vaikka mitä. Viimeisin bisnes liittyy hänen omaan kamppailuorganisaatioonsa. Organisaatio tottelee nimeä "Immun Fight Club".

Horisontissa siintää ensi maaliskuu ja Helsingin jäähalli, jossa järjestetään IFC:n ilta.

Immu on entinen moottoripyöräjengiläinen. Miehen liiveissä luki tuolloin Cannonball MC.
Immu on entinen moottoripyöräjengiläinen. Miehen liiveissä luki tuolloin Cannonball MC.

Tuttu poliisi varoitti

Nyt Immu kertoo Youtubessa, että taannoin entinen karhuryhmäläinen pysäytti hänet.

Karhuryhmä eli Karhu on poliisin erikoisjoukko.

Kyseinen tuttu konstaapeli oli aikoinaan ottamassa Immua kiinni tapauksessa, joka johti kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta vuonna 2014.

Immu esittelee videonsa alussa jengitatuointiaan.
Immu esittelee videonsa alussa jengitatuointiaan.

Nykyään kyseinen ex-poliisi on Immun kertoman mukaan hänen tuttunsa, sillä tämä hoitaa urheilukenttiä, joilla Immun poika pelaa.

Immu oli pysäytetty kaverin toimesta, ja hän kertoi muiden poliisien soittaneen ja ohjeistaneen varoittamaan, että jengitatuoinneista voi saada sakot.

– Sä voit saada sakot joka päivä, Immu toteaa videolla.

Immu kohtaa ensi maaliskuussa porilaisen Aki Mannisen.
Immu kohtaa ensi maaliskuussa porilaisen Aki Mannisen.

Cannonball MC

Immu itse kuului aikoinaan Cannonball MC:hen (CMC), jonka tatuointi hänellä on niskassaan.

Kesäkuussa 2022 käräjäoikeus määräsi Cannonball MC:n ja sen alayhdistyksen Squad 32:n lakkautettaviksi. Jengit valittivat hovioikeuteen, mutta eivät saaneet jatkokäsittelylupaa.

Alkuvuodesta 2023 Cannonballin lakkautuspäätös virallistui, kun korkein oikeus hylkäsi jengin valituksen käräjäoikeuden päätöksestä.

Immu suhtautuu tatuointiprojektiinsa totuttuun tapaan eli hymyssä suin.
Immu suhtautuu tatuointiprojektiinsa totuttuun tapaan eli hymyssä suin.

"Tommosesta paskaliiteristä"

Immu on usein puhunut alentavasti entisestä jengistään – niin nytkin.

– Enhän mä nyt voi tommosesta paskaliiteristä ottaa mitää sakkoja. Pakko mennä peittämään nää tatskat, Immu jatkaa videollaan.

Sitten Immu jatkaa matkaansa tatuoitavaksi Helsingin Kamppiin.

Lopulta Immun jengitatska peitetään hänen kamppailuorganisaationsa IFC:n nimikirjaimilla.

Lopulta tatuointi korvaa edellisen.

– IFC, ei UFC – härmäläinen versio UFC:stä, Immu hörähtää.

Ei CMC eikä UFC, vaan IFC.
Ei CMC eikä UFC, vaan IFC.