KAJ-yhtyeeltä ilouutinen suomalaisille

KAJ-yhtyeeltä ilouutinen suomalaisille

Huumoribändi KAJ valloittaa ison areenan.

Euroviisuissa neljänneksi sijoittunut, Ruotsia edustanut vöyriläinen KAJ-yhtye vetää ison keikan Suomessa syksyllä. KAJ nousee Helsingin jäähallin lavalle 25. lokakuuta.

Video: KAJ-yhtye villitsi kauppakeskus Forumissa maaliskuussa:

Kyseesä on yhtyeen ainoa konsertti Suomessa syksyn aikana. Lipunmyynti ikärajattomaan KAJ ON ICE -konserttiin alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 23. toukokuuta kello 9.00.

– Helsingin jäähallissa soittaminen tulee olemaan niin hauskaa! Olemme valmiita ja toivomme että kaikki uudetkin fanimme haluavat kokea meidän toistaiseksi suurimman konserttimme, KAJ’n jäsenet kertovat tiedotteessa.

Kevin Holmströmin, Axel Åhmanin ja Jakob Norrgårdin muodostama KAJ on yksi tämän hetken suurimmista musiikillisista ilmiöistä Suomessa ja Ruotsissa. Yhtye edusti Ruotsia Euroviisuissa Bara Bada Bastu -kappaleellaan tehden samalla historiaa nousemalla sekä Suomen että Ruotsin Spotify Top 50 -listojen kärkeen.

KAJ perustettiin vuonna 2009, ja sen erikoisalaa ovat Vöyrin murteella esitettävät huumorikappaleet. KAJ on julkaissut vuosien saatossa seitsemän albumia sekä käsikirjoittanut ja esittänyt kaksi musikaalia.