Käärijä esiintyi arvovaltaiselle yleisölle!

Käärijä on parhaillaan Japanissa.
Presidentin kanslian julkaiseman Instragam-tarinan mukaan presidentti Stubb seurueineen osallistui Osakan maailmannäyttelyn tilaisuuteen. Tilaisuuden ohjelmassa oli ainakin presidentin puhe ja musiikkiesityksiä – joihin kuului totta kai Käärijä.
Arkistovideo: Katso, aikooko Käärijä joskus vaihtaa laulukieltään
Käärijä esiintyi tapansa mukaan ilman paitaa – ja settilistaan kuului vuoden 2023 Euroviisupumppaus Cha cha cha - tietenkin.
Yleisö oli kaikesta päätellen hyvin mukana esityksessä, sillä videon taustalla kuuluu rytmikästä taputusta. Toissavuoden Euroviisukakkonen näkyy videolla tanssimassa villisti ja ottamassa kontaktia yleisöön.
Jättihitti
Käärijä edusti Suomea vuoden 2023 Euroviisuissa. Kisat olivat menestys, sillä Käärijä sijoittui toiseksi, häviten vain Ruotsin edustaja Loreenille.
Käärijä oli laulukisoissa selkeä yleisön suosikki, ja sai eniten yleisöääniä. Loreen sai kuitenkin enemmän tuomariääniä kappaleellaan Tattoo, ja syötti suomalaisille karvasta kalkkia.
Suomen viisukappale Cha cha cha ampaisi kuitenkin kansainväliseen menestykseen. Biisillä on tällä hetkellä Spotifyssa lähes 176 miljoonaa striimausta.
Suomi vahvasti esillä
Suomi oli Japanissa vahvasti edustettuna, kun sekä presidenttipari että Käärijä vierailivat siellä. Presidentin Japanin-vierailu päättyi torstaina (12.6.), ja Käärijä vaikuttaa esiintyvän Tsekeissä lauantaina.
Eikä tässä vielä kaikki.
Lisäksi Suomi näkyy Osakan maailmannäyttelyn Pohjoismaiden yhteisessä paviljongissa.
Maailmannäyttelyssä osallistujamaat esittelevät muun muassa keksintöjään ja kulttuuriaan. Tänään näyttelyssä on Suomen kansallispäivä. Toisin sanoen näyttelyn lavalla nähdään Suomi-aiheista ohjelmaa.