Kääk! Pilvi Hämäläinen liian korkeissa koroissa UMK-lavalla – Viivi Pumpanen riensi apuun

Kääk! Pilvi Hämäläinen liian korkeissa koroissa UMK-lavalla – Viivi Pumpanen riensi apuun

Pilvi oli pistänyt niin hurjat kengät, että kollegan oli annettava tukea.

Tampereen Nokia-areenalla nähtävä Uuden musiikin kilpailu on yhtä muodin ilotulitusta.

Esimerkiksi Sini Sabotagella nähtiin kappaleensa Kuori mua aikana monta erilaista asukokonaisuutta.

Sini Sabotage säväyttää uskaliailla UMK-asuillaan: "Oon parhaimmassa fyysisessä kunnossa"

Myös iltaa juontavat Benjamin Peltonen, Viivi Pumpanen ja Pilvi Hämäläinen vaihtelivat asuja illan aikana.

Lähetyksen loppupuolella Pilvi ja Viivi pistivät päälle hohdokkaat mekot, joissa roikkui värikkäitä sydämiä.

Välkkyviä yksityiskohtia täydensivät supernäyttävät ja korkeat kengät. Pilvillä oli mintunvihreät korkkarit, joissa hän asteli lavalle juontamaan.

Hui! Näillä koroilla Pilvi asteli yleisön eteen.
Hui! Näillä koroilla Pilvi asteli yleisön eteen.

Viivi tuki Pilviä

Televisiossa ei kuitenkaan nähty, kun Viivi riensi tukemaan kenraaliharjoitusten aikana Pilviä, joka käveli verkkaisesti mutta varmasti eteenpäin. 

Kommellus tapahtui juontajakaksikon tullessa puhumaan tv-kameroille Katri Helenan väliaikaesityksen jälkeen.

Kenraalit pidettiin aiemmin päivällä ennen varsinaista illan suoraa lähetystä, eikä kotiyleisö muutoinkaan näe inserttien aikana tapahtuvia liikkeitä areenan lavalla.

Yleisesti ottaen juontajien lookit olivat kerrassaan piristäviä ja tyylikkäitä, eikä harjoituksissa tai suorassa lähetyksessä tapahtunut kompastuksia.

Onko Sara Siipolan UMK-asu rohkein ikinä? Lehtikultaisessa lookissa todellinen vaaranpaikka!

Pilvin ja Viivin mätsätessä toisiinsa Benjaminilla oli elegantti beige puku.
Pilvin ja Viivin mätsätessä toisiinsa Benjaminilla oli elegantti beige puku.