Jutta ja Juha Larm joutuivat pulaan Lapin erämaassa!

Lumi teki tepposet hyvinvointiyrittäjäpari Jutta ja Juha Larmille.
Jutta Larm päivitteli myöhään sunnuntai-iltana Instagram-tililleen ikäviä kuulumisia Lapista.
Video: Jutta Larm kertoo henkioppastaan televisiossa:
Jutta ja puolisonsa Juha olivat viettäneet Sallan kunnassa sijaitsevassa Lapin erämökissä aikaa, kun lumi teki tepposet.
Yhdessä yössä oli satanut lunta polviin saakka ja kaksikon auto hautautui lumipenkkaan.
Jutta ja Juha olivat jättäneet autonsa lähelle päätietä, joten mökiltä piti kahlata auton luo kahden kilometrin matka. Jutta on jakanut Instagramin tarinoihinsa videon, jossa Juha kantaa huimaa määrää reissukamoja ja tarpoo umpihangessa. Kumpikin toteaa olevansa aivan hikimärkä fyysisen ponnistelun seurauksena.
Sekä Jutta että Juha päivittelevät videoilla sitä, miten yhdessä yössä keli voi muuttua niin paljon. Maa oli vihertänyt aemmin ja sitten lunta olikin huima määrä.
Syyllistävät autovuokraamoa
Kun Jutta ja Juha pääsivät autolleen, he huomasivat, että se oli jäänyt lumeen jumiin. Pariskunta havahtui myös siihen ikävään seikkaan, että autossa oli kesärenkaat alla. Menopelillä kulkeminen oli siis tehty mahdottomaksi talvisissa olosuhteissa.
– Jumalauta kuka laittaa kesärenkaat! Juha meuhkaa videolla.
Jutta kohkaa myös samaa asiaa ja alleviivaa autovuokraamon vastuuta siinä, että turisteille laitetaan vuokra-autoon kesärenkaat alle.
Pariskunnan tavoitteena oli ehtiä Kemijärveltä lähtevään iltajunaan kohti Tamperetta, mutta lumikaaos sotki suunnitelmat.
He saivat kuitenkin apua, kun paikallinen ihminen tuli vetämään vuokra-auton Hiacellaan pois nietosten keskeltä.
Jutta ja Juha saivat lopulta toisen vuokra-auton, jossa oli nastarenkaat alla. He ehtivät lopulta puolen yön jälkeen samaan tavoitejunaansa toiselta lähtöasemalta.
Hätätohinassa Jutta ja Juha varasivat samaan junaan kahdesti liput, jotta varmasti pääsisivät makuuhyttiin. Jutta ja Juha hymyilivät onnellisina viimeisellä reissuvideolla, joka on kuvattu junan makuuhytissä.